Ale!

Tanssiorkesteri Dallape — suomijatsin legenda 1925-2010 (Kirja)

30,00  sis. alv.

(SKS 1302)
Dallapé-orkesteri on suomalaisen populaarimusiikin historian kaikkein aikojen merkittävin kokoonpano. Dallapé on tehnyt kahdeksankymmenen vuoden aikana noin tuhat levytystä. Sen riveissä ovat esiintyneet käytännöllisesti katsoen kaikki kevyen musiikin historiaan merkittävästi vaikuttaneet laulajat ja muusikot Georg Malmsténista Topi Sorsakoskeen ja Viljo Vesterisestä Timo Lassyyn. Dallapé-orkesterin levyttämien kotimaisten menestyslevyjen ja ikivihreiden määrä on ylittämätön.

Martti Jäppilän 1925 perustama Dallapé on ollut monella tapaa kevyen musiikin edelläkävijä. Se teki orkesterina ensimmäisen levytyssopimuksen Suomessa, aloitti ensimmäisenä koko maan kattavat kiertueet ja ryhtyi ensimmäisenä kustantamaan kevyen musiikin nuottivihkoja.

Marko Tikka ja Toivo Tamminen rakentavat Dallapén vaiheiden kautta kuvan suomalaisen populaarimusiikin kehityksestä 1920-luvulta alkaen. Tarkastelun pääpaino on vuosissa 1925-1955, joita voidaan pitää orkesterin kansallisen merkittävyyden kannalta sen ansiokkaimpana ajanjaksona.

Kirjassa kootaan yhteen tiedot Dallapén keskeisistä muusikoista ja solisteista sekä kartoitetaan orkesterin levytystuotanto ja esiintymiset. Orkesteria tarkastellaan osana angloamerikkalaisen ja eurooppalaisen tanssimusiikin kehitystä sotienvälisessä Euroopassa. Dallapé oli ilmiö, jolle löytyy vertailukohtia 1930-luvun ruotsalaisesta, saksalaisesta ja brittiläisestä musiikkimaailmasta. Vertailu asettaa orkesterin kokonaan uudella tavalla osaksi oman aikansa viihdekulttuuria ja populaarimusiikin kansainvälisiä virtauksia.

Historiantutkija Marko Tikka on dosentti Tampereen yliopistossa. Toivo Tamminen on suomalaisen populaarimusiikin historian asiantuntija, joka on toimittanut Dallapéorkesterin historiallisten äänitteiden levysarjan.

Tuotetunnus (SKU): SKS 1302 Osastot: , , , GTIN: 9789522222527

Kuvaus

Alkusoitto 6
Jossa kerrotaan, miltä Dallapé-orkesteri näytti Idänpään seurojentalon lavalla ja perustellaan sitä, miksi tämä kirja on tehty.

Johdanto 12
Jossa kerrotaan, miten amerikkalainen viulisti Paul Whiteman luo modernin tanssiorkesterin, ja millaisista olosuhteista tulivat ne nuoret miehet, jotka loivat suomalaisen haitarijatsin.

I Mis´ päättyy Pitkäsilta, ja alkaa Söörnäinen (1925-1929) 24
Jossa urheiluhullu haitarinsoittaja Martti Jäppilä säestää kisällilauluyhtyettä ja perustaa oman haitarijazzyhtyeen ja jossa Etsivä Keskuspoliisi seuraa Toverien Kerholla Dallapéssa vakituisesti laulavaa Ville Alankoa.

II Jatsiaika (1929-1931) 48
Jossa Dallapé-orkesterin toimistoon tulee iskelmäsäveltäjä Valto Tynnilä. Dallapé levyttää ensimmäiset levynsä. Eero Lindroos löytää oikean soinnin, jolloin yhtyeen tyylilaji, haitarijazz, saavuttaa huippunsa ja Dallapé tekee musiikillisen läpimurtonsa.

III Halki Suomen (1931-1934) 74
Jossa Dallapé lähtee kiertämään Suomea, levittää haitarijazzin ilosanoman koko maahan ja muuttaa soittamaan Toverien Kerholta Heimolaan. Tommy Tuomikoski tuo sovituksiin special chorukset, Viljo Vesterinen soittaa ruotsalaiset pyörryksiin ja A. Aimo laulaa Arpisista haavoista.

IV Valkoiset frakit (1935-1937) 108
Jossa Dallapé tanssiorkesterina on parhaimmillaan, Georg Malmstén johtaa, Maisun Mitrei tanssii ripaskaa ja Harmony Sisters esittää kertosäkeen suomen kielellä. Dallapé herättää pahennusta ja joutuu oikeuteen.

V Showmeininkiä ja jazzia (1938-1939) 142
Jossa Eino Katajavuori tekee Dallapésta showbändin, Masa Jäppilä perustaa uuden yhtyeen ja Tauno Palo laulaa vapautuneesti. Kemissä astuu bussiin vieras mies Valloista, mikä saa Topi Linnavirran kiroilemaan.

VI Sodan sävelet (1940-1944) 172
Jossa Allu Kosonen soittaa sodan keskellä swingiä, tehdään levyttämisen epävirallinen maailmanennätys, Onni Laihanen säestää jumalanpalveluksen haitarilla ja Henry Theel laulaa ensilevynsä Victor Ekin pressussa.

VII Hele johtaa ja Alppilava soi (1945-1955) 190
Jossa muusikot jakautuvat nuoriin ja vanhoihin jazzmiehiin. Toivo Kärki kertoo, miten tällä hommalla lyödään rahoiksi, pasunisti Lampinen kiipeää lipputankoon ja Helge Pahlmanin johdolla pelataan korttia Alppilavalla. Istutaan putkassa, tapellaan ja katkotaan kravatteja.

VIII Uusi aika, vanhat miehet (1960-1977) 228
Jossa A. Aimo laulaa viimeisen levynsä ja istuu pihakeinussa, Ahti Pilvi ihmettelee Masan kylmää käsivartta ja Topi Nuora Mikko Järvisen kanssa korjaa Ford Courieria Kärsämäellä.

IX Humpan tahdista jatsin nostalgiaan (1977-2010) 264
Jossa Urho Kekkonen kättelee Georg Malmsténin, Kalevi Korpi soittaa liian hyvin Eeron bassoa, Ami Niemi lähtee ostamaan piikkilankaa Ruotsista ja Mauri Härmä hoitelee samanaikaisesti poliisin ja laulajan töitä Uittamon lavalla. Vanhat miehet poistuvat näyttämöltä, mutta tarinalla on lopulta onnellinen loppu.

X Kansallisorkesteri 288
Jossa vedetään yhteen Dallapén merkitystä suomalaisessa viihteessä, ja jota seuraa luettelo arkistolähteistä, haastatteluista, radio- ja tv-ohjelmista, kirjoista, nuoteista ja levyistä, joista tämän teoksen tiedot on koottu.

Lisätiedot

Paino 1,344 kg (kilogramma)
Mitat 24,6 × 25 × 2,8 cm (senttimetri)