Sointukonsertti 2023

UUDENVUODEN SOINTU-konsertti on tällä kerralla kaksoiskonsertti!

Ensimmäisellä puoliajalla iskumusiikinnälkäistä yleisöä viihdyttävät Seminola-orkesteri solisteineen sekä Erkki Liikanen ja Aulis Kotaviita. Toisella puoliajalla estradille nousevat Auliksen ja Erkin lisäksi Sari Pirhonen, Olli-Pekka Ketonen sekä Reino Kotaviita.

Ensimmäisen puoliajan konsertissa esiintyvä Seminola on musiikkikauppias Karl Rüsterin 1926 perustama tamperelainen orkesteri. Vuosina 1931–2 se levytti Veli Lehdon kanssa 18 levynpuolta. Vasta 1970-luvulla yleiseen tietoon tuli, että Veli Lehto -taiteilijanimen taakse kätkeytyi turkulainen pappi Viljo Lehtinen. Nykyään Seminola on kasvanut jo 17-henkiseksi kokoonpanoksi. Se konsertoi ahkerasti, ja on erikoistunut esittämään vanhoja iskusävelmiä alkuperäissovituksin.

Toisen puoliajan konserttina on valtavan suosion lokakuussa Rasion Martinsalissa saavuttanut Syvältä ja sydämestä -konsertti. Aulis ja Reino esittävät sykähdyttäviä tulkintoja klassikoista, mutta myös ajankohtaisista kappaleista. Olli-Pekka Ketonen ja Sari Pirhonen esittävät Marjatta ja Martti Pokelan unohtumattomia duettoja, joita seurattiin radiossa ja televisiossa jo 1950-luvulla. Oman lisänsä tuo myös Erkki Liikanen. Solistien tulkinnat eivät jätä varmasti ketään kylmäksi ja yleisö voi yhtyä loppulauluun, joka on Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle!

Osta lippusi lippu.fi:stä tai konserttitalolta!

Vuoden 2000 Sointu-konsertti ja konserttiraportti

Vuoden 2001 Sointu-konsertti

Vuoden 2002 Sointu-konsertti

Vuoden 2003 Sointu-konsertti

Vuoden 2004 Sointu-konsertti

Vuoden 2005 Sointu-konsertti

Vuoden 2006 Sointu-konsertti

Vuoden 2007 Sointukonsertti ja käsiohjelma

Vuoden 2008 Sointu-konsertti

Vuoden 2009 Sointu-konsertti

Vuoden 2010 Sointu-konsertti

Vuoden 2011 Sointu-konsertti

Vuoden 2012 Sointu-konsertti

Vuoden 2013 Sointu-konsertti

Vuoden 2014 Sointu-konsertti

Vuoden 2015 Sointu-konsertti

Vuoden 2016 Sointu-konsertti

Vuoden 2017 Sointu-konsertti

Vuoden 2018 Sointu-konsertti

Vuoden 2019 Sointu-konsertti

Vuoden 2022 Sointu-konsertti