Ale!

Jukka Pietilä – Joulun Ihme (CD)

17,00  10,00  sis. alv.

(FFCD 1004)
Turun Tuomiokirkon kanttori Jukka Pietilän joululevy, jolla mm. Petri Laaksosen, Eero Hulkon ja Pekka Simojoen joululauluja. Sovituksista ja säestyksestä vastaavat Matti Puurtinen Ja Aboa Kvartetti.

Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorin ensimmäinen soololevy on tehty yhteistyössä turkulaisen ABOA-kvartetin ja kapellimestari Matti Puurtisen kanssa. Jukka Pietilä on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin koulutusohjelmassa 1982-87 pääaineena yksinlaulu opettajinaan mm. Matti Tuloisela sekä Jorma Elorinne. Jatko-opintoja prof. Matti Lehtisen johdolla ja suoritettu yksinlaulun A-tutkinto, sekä laulupedakogiikan tutkinto vuonna 19991. Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorina hän on toiminut lokakuusta 1987 lähtien.

Matti Puurtinen, turkulainen muusikko, kapellimestari ja sovittaja tuli suurelle yleisölle tutuksi ennenkaikkea Anneli Saariston esittämän La Dolce Vitan ja musikaalin Myrskyluodon Maija säveltäjänä.

ABOA-kvartetti on perustettu vuonna 1987. Juha-Pekka Vikman I viulu, Riitta Liukkonen II viulu, Harri Sippel alttoviulu ja Timo Hanhinen sello, ovat konsertoineet yhdessä kvartetin perustamisesta lähtien. Kotimaisten esiintymisten lisäksi ABOA-kvartetti on konsertoinut mm. Bratislavan musiikkijuhlilla, yliopistokaupunki Cambridgessä ja Pietarissa.

Tuotetunnus (SKU): FFCD 1004 Osastot: , , GTIN: 6420032100426

Kuvaus

1. Joulun Ihme    2:12
säv. Petri Laaksonen, sov. Matti Puurtinen, san. Aune Rinne

2. Joulun portti aukaistaan    2:46
säv. Eero Hulkko, sov. Matti Puurtinen, san. Jukka Saarinen

3. Sydämeni lennä    3:18
säv. Pekka Simojoki, sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

4. Jouluyön hymni    2:51
säv. Pekka Simojoki, sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

5. Jeesus, sinä olit lapsi niinkuin minäkin    2:44
säv. Petri Laaksonen, sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

6. Kaukaisen seimen luo    3:19
säv. Petri Laaksonen, sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

7. Joulun suuri salaisuus    2:25
säv. Petri Laaksonen, sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

8. Vanha tuttu jouluvirsi    3:47
säv. Eero Hulkko, sov. Matti Puurtinen, san. Jukka Saarinen

9. Soittakaa kellot    2:45
säv. Heino Kaski, san. I. Pohjanpää © Westerlund

10. Ne kimmeltää ja ne loistaa    3:28
säv. Olavi Pesonen san. A. Simojoki

11. Sä kansa vaeltava    3:20
säv. Taneli Kuusisto, san. V. I. Forsman © Westerlund

12. Poika kuninkaan    3:20
säv. Pekka Simojoki sov. Matti Puurtinen, san A-M. Kaskinen

 

Lisätiedot

Paino 0.108 kg
Mitat 12.6 × 14.3 × 1.1 cm

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Jukka Pietilä – Joulun Ihme (CD)”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *