Kuvaus

1. Suite – Lou Harrison
Brake Drums, Percussion: Rami Nurme, Tomi Salo, Ilari Hongisto, Percussion: David Lillkvist, Hannes Pirilä, Conducted: Risto T.T. Pulkkinen

2. Introduction and Allegro for Harp and Vibraphone, Op.12 – Risto T.T. Pulkkinen
Vibraphone: Risto T.T. Pulkkinen, Harp: Mikko Leistola

3. Bustle of Entomofauna for Seven Marimbas – Edward Vesala
Marimba: Hannes Pirilä, Rami Nurme, Tomi Salo, Ilari Hongisto,Daavid Lillkvist, Riikka Haapaniemi,Jaakko Rinne, Conducted: Risto T.T. Pulkkinen

4. Francesco Melzi – Martti Parkkari
Saxophone: Teemu Korpikoski, Glockenspiel: Kim Jansson, Vibraphone: Riikka Haapaniemi, Marimba: Rami Nurme, Ilari Hongisto, Percussion: Tomi Salo, Daavid Lillkvist, Jaakko Rinne, Antti Suoranta, Jani Riihimäki, Olli Lehti, Timpany: Annika Forsnabba, Piano: Jussi Laukola, Conducted: Risto T.T. Pulkkinen

5. Chadwick Drive for Percussion Ensemble – Osmo Tapio Räihälä
Xylophone, Percussion: Rami Nurme, Marimba, Percussion: Hannes Pirilä, Vibraphone, Percussion: Tomi Salo, Percussion Ilari Hongisto, Timpany David Lillkvist, Conducted: Risto T.T. Pulkkinen

6. Orion for Mallet Quintet, Op.11 – Risto T.T. Pulkkinen
Xylophone: Rami Nurme, Vibraphone: Hannes Pirilä, Tomi Salo, Marimba: Kim Jansson, Ilari Hongisto

7. Ceremonial, Op.103 for Percussion Ensemble and Piano – Paul Creston
Vibraphone, Xylophone, Glockenspiel: Riikka Haapaniemi, Marimba: Rami Nurme, Percussion: Kim Jansson, Olli Lehti, Ilari Hongisto, Tomi Salo, Timpany: Annika Forsnabba, Piano: Jussi Laukola, Conducted: Risto T.T. Pulkkinen

8. Säkkijärven Polkka for Mallet Quintet, Op.17 – Risto T.T. Pulkkinen
Xylophone: Rami Nurme, Vibraphone: Riikka Haapaniemi, Tomi Salo, Marimba: Risto T.T. Pulkkinen, Ilari Hongisto

Kroustikon on nuorista soittajista koostuva ryhmä, joka on toiminut Turussa ammattikorkeakoulutason musiikkioppilaitoksessa. Kyseessä on Turun konservatorion lyömäsoitinorkesteri.

Kroustikonin kapellimestarina tämän levyn äänitteillä toimii Turun konservatorion lyömäsoitinopettaja Risto T.T. Pulkkinen. Kroustikon-ryhmässä soittavat: Annika Forsnabba, Rami Nurme, Tomi Salo, Kim Jansson, David Lillkvist, Riikka Haapaniemi, Hannes Pirilä, Jaakko Rinne, Ilari Hongisto, Olli Lehti, Antti Suoranta ja Jani Riihimäki

Säveltäjistä:

Paul Creston (1906-1985)

Paul Creston opiskeli nuoruudessaan pianon ja urkujen soittoa, mutta säveltäjänä hän oli täysin itseoppinut. Creston jatkoi teorian, sävellyksen, kirjallisuuden ja filosofian opintoja samanaikaisesti työskennellessään ansiotyössä kustantaakseen oman ja hänen köyhän siirtolaisperheensä toimeentulon. Säveltäjänä hän kehitti oman hyvin persoonallisen tyylinsä, joka ei riippunut mistään koulukunnasta tai opettajan vaikutuksesta. Hän kehitti rytmin peruspilariksi musiikkiinsa, jossa hän käytti vaihtuvia tahtilajeja tasajakoisten tahtilajien sijasta. Hän sävelsi hyvin monenlaisia teoksia: mm. viisi sinfoniaa, viulu-, piano-, saksofoni-, ja marimba-konsertot, useita tanssiteoksia sekä laulu-, kuoro-, kamarimusiikki- ja soitinsävellyksiä. Creston piti suurimpina opettajinaan Bachia, Scarlattia, Chopinia, Debussya ja Ravellia. Hän kirjoitti helposti tavoiteltavaa musiikkia perinteiseen tyyliin, joka piti sisällään laulun ja tanssin elementit ja usein ne kirjoitettiin vähemmän käytetyille soolosoittimille kuten basuunalle, marimballe ja saksofonille. Värikäs harmonia ja laaja orkestraatio luonnehti usein hänen temperamenttista ja spontaania sävellyksen muotoaan. Säveltäjänä hänellä oli luontainen lahja kehitellä teosta mestarillisella tavalla, joka näkyy teoksissa kuten 2. sinfonia ja Chant of 1942. Creston sai monia palkintoja ja kunnianosoituksia, kuten Guggenheimin stipendin ja New Yorkin musiikkikriitikkojen palkinnon. Hän on myös kirjoittanut teokset Principles of Rhythm ja Rational Metric Notation sekä useita artikkeleita, joissa hän analysoi neljän vuosisadan aikaisia rytmiaiheita.

Lou Harrison (1917-2003)

Lou Harrison syntyi Oregonissa Yhdysvalloissa ja varttui kulttuurillisesti rikkaassa San Franciscossa. Siellä häneen vaikuttivat Cantonialainen ooppera, Gregorialaiset laulut sekä Kalifornian espanjalainen ja meksikolainen musiikki. Harrison kiinnostui indonesialaisesta gamelan- soittimesta ja -musiikista, ja myöhemmin hän auttoi esittelemään kyseisen instrumentin Yhdysvalloille. Nuorena Lou työskenteli tanssijana ja tanssijoiden säestäjänä. Hänen varhaiset tuotantonsa sisältävät suuren määrän lyömäsoitinmusiikkia, johon yhdistyy länsimaisia, afrikkalaisia, aasialaisia ja latinalaisia sekä kotitekoisia instrumentteja. Harrison työskenteli läheisesti John Cagen kanssa, ja hän on opiskellut Howard Cooperin, Henry Cowellin, Arnold Schoenbergin sekä Virgil Thomsonin kanssa. Muutto New Yorkiin 40-luvun puolivälissä johdatti Harrisonin Herald Tribunen musiikkikriitikoksi. Nuori säveltäjä ja kriitikko aloitti myös varhaisen Eurooppalaisen musiikin opiskelun. 40-luvun loppupuolella Harrison opetti legendaarisessa Black Mountain Collegessa. 50-luvun alussa hän muutti takaisin Californiaan. Kotipaikka Länsirannikolla on lisännyt Harrisonin tietämystä Tyynen Valtameren ympäristön kulttuurista, joka näkyy teoksissa kuten ”Pacifica Rondo” ja ”La Koro Sutro”. Vuosikymmenten ajan hän säilytti kiinnostuksensa tanssiin, teatteriin ja instrumenttien rakentamiseen. Harrison on saanut useita palkintoja, kuten Guggenheimin sekä Rockfellerin stipendit.

Martti Parkkari (1938-2016)

Martti Parkkari opiskeli Helsingin yliopistossa lakia, mutta hän oli kuitenkin kiinnostuneempi musiikista kuin pykälistä. Vaihdettuaan tiedekuntaa Musiikkitieteen laitokselle, hänen opiskeluunsa tuli uusi suunta karismaattisen professori Erik Tawaststjernan luennoilla. Hän pääsi Joonas Kokkosen sävellysoppilaaksi, ja sitten Tawaststjerna lähetti hänet tuntiopettajaksi Turun Konservatorioon. Toinen legenda Seppo Nummi värväsi hänet Uuden-Suomen ”mieheksi havanaan” eli kommentoimaan helsinkiläisille Turun musiikkielämästä. Myöhemmin hän siirtyi Kansan Uutisten musiikkikriitikoksi. Hän on säveltänyt kaksi lastenoopperaa: Tulitikkutyttö, 1984 (H.C. Andersen) ja Merkillinen lapsi, 1991 (Ulf Nilsson), kaksi tanssiteosta: Lemminkäisbaletti, 1985 (Aurinkobaletti) ja Santa Barbara, 1994 (Tanssiteatteri Eri), kuusi jousikvartettoa yhteistyössä Aboa kvartetin kanssa, musiikkia Ylioppilasteatterin näytelmiin ja lyhytelokuvamusiikkia, sinfonisen runon Gaia (Äiti Maa), 1999 sekä 1970-luvulla vasemmistolaisia lauluja. Hän on toiminut Turun konservatorion musiikinhistorian lehtorina ja pitänyt esitelmiä ympäri kaupunkia. Hän oli myös kulttuuriteltta Ständin klassisen ohjelmiston primus motor ja ammattikorkeakoulun yleisten ja yhteisten aineiden opponentti.

Risto Tuomo Tapani Pulkkinen (synt. 1954)

Risto T.T. Pulkkinen aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa Kauko Laukkosen opastuksella. Vuonna 1973 hän aloitti lyömäsoitinopinnot Sibelius Akatemiassa Markku Hannolan johdolla, josta hän sai solististen aineiden päästötodistuksen kolme vuotta myöhemmin. Hän jatkoi opintoja Royal Northern College of Music -konservatoriossa Manchesterissa, Englannissa, Ian Wrightin (Liverpool Philharmonic orchestra) ja Heather Corbertin johdolla. Muita opettajia ovat olleet Rainer Kuisma ja amerikkalainen Michael Rosen. Vuonna 1983 opinnot johtivat Suomen kaikkien aikojen ensimmäiseen lyömäsoitinten diplomitutkintoon Sibelius Akatemiasta. Pulkkisen ensimmäinen orkesterikiinnitys oli Porin kaupunginorkesterissa lyömäsoitinten äänenjohtajana vuonna 1977. Hän siirtyi Turun kaupunginorkesteriin 1979 toiseksi lyömäsoitinten soittajaksi. Opettajana hän on toiminut Porin musiikkiopistossa sekä Turun konservatoriossa, ja solistina Turun ja Porin kaupunginorkestereissa. Orkesterityönsä ohessa kaikkein rakkain haaste on ollut opetustyö Turun konservatoriossa, jossa hänen perustamansa lyömäsoitinryhmä Kroustikon on konsertoinut säännöllisesti vuodesta 1980. Tärkeimmät konsertit, joissa ryhmä löi itsensä läpi, olivat Viitasaaren uudenmusiikinjuhlat sekä PASIC`98 (Percussive Arts Society, U.S.A ), jonne ryhmä osallistui kutsuttuna, ensimmäisenä suomalaisena lyömäsoitinryhmänä. Erityisen lähellä Risto T.T. Pulkkisen sydäntä on ollut kamarimusiikki, jota hän on säveltänyt huomattavan määrän. Teoksien kokoonpanot vaihtelevat, mutta niissä ovat aina mukana lyömäsoittimet yhtenä soitinryhmänä. Säveltäjänä hän edustaa lähinnä harmoniaan ja vahvaan melodiaan perustuvaa pulsatiivista musiikkia, joka luontaisesti kuuluu lyömäsoitinten luonteeseen. Tietotaidollaan lyömäsoittimista ja tuntemuksellaan soittimien valtaisista mahdollisuuksista Pulkkinen on antanut soittimille aivan uuden solistisen tehtävän.

Edward Vesala (1945-1999)

Säveltäjä, improvisoija, yhtyeenjohtaja ja rumpali Edward Vesala oli tinkimättömällä tavallaan yksi Euroopan omaperäisimmistä muusikoista. Hänen yhtyeensä Sound And Furyn levytykset havahduttivat kriitikot ympäri maailmaa huomaamaan, että hän oli suomalaisen jazzin riippumattomin edustaja. ”Jazz” on kuitenkin riittämätön termi kuvaamaan Vesalan työtä. Hän on jo kauan sitten ylittänyt termin tavanomaiset määritelmät: Sound And Furyn albumi vuodelta 1990, Ode To Death Of Jazz tiivistää Vesalan tunteet tätä musiikkia kohtaan. Vesala opiskeli Sibelius-Akatemiassa lyömäsoittimia ja teoriaa. Kurssit etenivät kuitenkin liian hitaasti innokkaan ja kärsimättömän miehen mielestä. Hän viipyi akatemiassa vain pari vuotta, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelua omatoimisesti muusikkona ja säveltäjänä. Vesala ponnisteli löytääkseen musiikin eri osa-alueiden tärkeimmät elementit ja sulauttaakseen ne omaan musiikkiinsa. Vesalalla oli 60-luvulla useita kokoonpanoja. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa ei kuitenkaan tapahtunut suomalaisten muusikoiden kanssa, vaan triossa, jonka muita jäseniä olivat norjalaiset Jan Garbarek (saksofoni) ja Arild Andersen (basso). Melodiakeskeisyys oli myös Vesalan tuotannon keskeisiä piirteitä 70-luvun alusta alkaen. Hänen melodiansa kurottautuvat polveilevasti pitkinä kaarina, aaltoilevat ja palautuvat lähtökohtiinsa. Melodia onkin Vesalan musiikissa kaiken liikkeelle saattava tekijä. Suurimman osan 70-lukua Vesala eli kiertävän jazz-muusikon elämää ja kohdisti paljon energiaa Tomasz Stanko-Edward Vesala -kvartettiin. 80-luvun alussa Vesala keskittyi sävellystyöhön. Hän kirjoitti kaikille mahdollisille soitinyhdistelmille pohdiskelematta esitysmahdollisuuksia. Kaikki Vesalan tekemät sävellykset kantavat itsessään hänen nimikirjoitustaan, josta ei voi erehtyä. Niinpä hänen sävellyksensä vaativatkin keskittynyttä kuuntelua, mutta myös palkitsevat kuuntelijan, sillä niissä kuuluvat Vesalan ääni ja vimma.