Untamo Perttu & Kakkorin Sahurit – Kaksipa poikaa Kurikasta (CD)
17,00 € Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.5,00 €Nykyinen hinta on: 5,00 €. sis. alv.
(FFCD 1053)
Levy sisältää sähköistettyjä versioita eteläpohjalaisista kansansävelmistä. Valtaosa levyn kappaleista on poimittu Kurikan nuottikirjasta, jonka kansien väliin on tallennettu noin 600 pelimannisävelmää. Kurikasta kotoisin oleva Untamo Perttu on turkulaissoittajineen sovittanut Kurikan ja lähikuntien sävelet hilpeiden twistien ja kaihoisien rautalankabiisien muottiin. Mukana on myös energistä ska-kohellusta ja kevyttä jatsia. Kokonaisuutta on terästetty nykypäivän kitarasaundeilla ja reipashenkisellä Hammond-säröllä. Ohjenuorana se, että pelimannisävelmät tehtiin aikoinaan tanssi- ja seurustelumusiikiksi. Soiton tarkoituksena oli sekä jalan että mielialan nostattaminen.
”Olemme pyrkineet välttämään vakavahenkisyyttä ja monimutkaistamista, joka tähän saakka on ollut hieman liiankin leimallinen piirre suomalaisen kansanmusiikin uudelleen sovittamisessa. Silti levyltä ei ole haluttu jättää pois eteläpohjalaisen kansanmusiikin briljanttia kulminaatiopistettä, surumielistä balladia”, Untamo Perttu sanoo.