Ale!

Suomalainen elokuvamusiikki -paketti 10xCD (Vol 1. – Vol 10.)

Alkuperäinen hinta oli: 158,00 €.Nykyinen hinta on: 118,00 €.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 1
– Levytyksiä vuosilta 1931-36 (AMCD 1029)

Suomalaisen elokuvamusiikin äänitesarja on tehty yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa ja jokaiseen julkaisuun sisältyy Juha Seitajärven kansivihkoteksti (harvinaisine valokuvineen), jossa kerrotaan suomalaisen äänielokuvan historiasta filmiyhtiöitä ja elokuvanäyttelijöitä unohtamatta. Äänitesarja alkaa aivan ensimmäisestä äänielokuvasta, vuonna 1931 valmistuneesta Sano se suomeksi -elokuvasta, josta on säilynyt vain osia, mutta Berliinissä äänilevylle tallennettua elokuvaan sävellettyä musiikkia on olemassa. Äänitesarjan ensimmäinen osa kattaa 1930-luvun alkupuolen ja sisältää musiikkia mm. elokuvista: Meidän poikamme merellä, Vaimoke ja Mieheke. Ajan suosikkitähdistä laulavat mm. Georg ja Eugen Malmstén sekä Tauno Palo. Levyllä on myös harvemmin levylle laulanut Olavi Nyberg ja paremmin säveltäjänä tunnettu Toivo Lampén. Kuvitus sisältää harvinaisia kuvia äänitystilanteista. Lauluina ovat mm. harvinaiset levytykset Tui tui Tuulikki, Auringon lapset ja Ansa Ikosen itsensä laulama Bulu bulu bulu. Suurin osa levyn teoksista on ensi kertaa saatavissa CD-levyllä.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 2
– Levytyksiä vuosilta 1937-39 (AMCD 1031)

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 2 käsittää vuodet 1937-1939. Tuolloin elokuvamusiikki kehittyi voimakkaasti. Malmsténin veljekset jatkoivat elokuvauraansa ja säveltäjät Martti Similä, Harry Bergström ja George de Godzinsky vastasivat monen elokuvan musiikin teosta. Näyttelijä Birgit Kronström esiintyy edukseen myös laulajana elokuvassa Markan tähden. Monien toivoma Matti Jurva pääsee esille säveltäjänä, sanoittajana sekä laulajana kulttielokuvassa Kaksi Vihtoria, mutta kuka onkaan tuo nuori komea mies, joka astuu parrasvaloihin vuonna 1939 elokuvan Rikas tyttö ravintolakohtauksen laulajana. Sehän on Olavi Virta!

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 3
– Levytyksiä vuosilta 1940-42 (AMCD 1035)

Sotavuosina Suomessa panostettiin viihdeteollisuuteen ja elokuvayhtiöt tekivät Suomen historian komeimpia musikaaleja, kuten Poretta. Pohjoismaisia ja saksalaisiakin aiheita filmattiin, ulkomaisiin teksteihin pohjautuivat mm. Kyökin puolella, Onnellinen ministeri ja Avioliittoyhtiö. Sodan alkuvuosina myös sotapropaganda kukoisti; vihollisen vastaista propagandaa suosittiin elokuvissa ja niiden iskelmissä. Taistelutahtoakin luotiin elokuvalaulujen avulla. Ajalle tyypilliset lieveilmiöt, kuten ruuan ja tavaran hamstraukset ja taistelu pisteistä leipäkortteineen, aiheuttivat sisäpolitiikan arvostelua myös musiikissa. Sodan poikkeusolosuhteissa rintamamiehen kaipuu suuntautui kotirintamalle tai vaikkapa kauas Havaijille. Nuori George de Godzinsky nousi käytetyimmäksi elokuvasäveltäjäksi. Elokuvien laulujen playback-taltiointiin tuli mahdollisuus. Levylle elokuvista tuttuja lauluja lauloi erityisesti Georg Malmstén. Uusina laulajina astuivat esiin mm. Eero Väre ja Eeva Pasila-Tamminen. Levytyksissä lukuisat nimekkäät soittajat pääsivät näyttämään solistisia kykyjään. Iskelmämusiikin irtonuotteja ja lauluvihkoja painettiin enemmän kuin 1930-luvulla; kustantajana oli kärjessä uusi Dallapé-Kustannus. Tässä kokoelma-CD:ssä on lukuisia tuttuja, mutta myös unohdettuja, arvokkaita elokuvaiskelmän helmiä. Vuosina 1940-1942 elokuvayhtiöt pyrkivät filmeillään kohottamaan kansakunnan itsetuntoa myös sotapropagandan keinoin. Elokuvat ja musiikki valjastettiin erityisesti kotirintaman moraalinkohottamista varten. Ne olivat ajanvietettä, joilla saatiin ihmisten ajatukset pois sotanäyttämöiltä. Ikimuistoisia lauluja esittivät mm. Harmony Sisters, Tauno Palo, Birgit Kronström, Olavi Virta ja Tuire Orri. Juha Seitajärven kansivihkoteksti kertoo ajanjakson tapahtumista elokuvakameran kummaltakin puolelta sekä valkokankaan edestä.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 4
– Levytyksiä vuosilta 1943-45 (AMCD 1039)

Uudet elokuvasäveltäjät Nils-Eric Fougstedt ja Heikki Aaltoila raikastivat suomalaista elokuvamusiikkia myöhäisromanttisilla laulelmillaan. Tuore suosikkitähti Leif Wager ponnahti sota-ajalle tyypillisten pukudraamojen ja hittilaulu Romanssin ansiosta suoraan elokuvayleisön sydämiin. Suurin osa tämän CD:n kappaleista osoittautui hyvin harvinaisiksi, koska gramofonilevyjen painosmäärät olivat sotavuosina pieniä. Erityisesti naisten äänten esiin nostamiseksi on kokoelmaa varten hyödynnetty runsaasti myös elokuvien ääniraitoja. Ansa Ikonen ja Maaria Eira lauloivat parhaimmat ja monipuolisimmat elokuvalaulunsa, joissa lähennyttiin suomalaista liediä. Eiran tähdittämä elokuva Ballaadi (1944) pohjautui ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästyksen valmistusprosessiin. Elokuvalaulujen kirjo on valtava; myös amerikkalaistyylinen swing valtaa alaa jopa sota-ajan talkoopellolla. Toisaalta kuultiin kansanperinteeseen nojaavaa jenkkaa tai kehtolaulua, mutta myös eksoottisempaa, kaukokaipuista rumbaa ja tangoa. Jopa kansanlauluista laadittiin uusia sovituksia elokuvalevytyksiä varten. Klaus Salmi ja Pentti Viherluoto loivat musiikkia turkulaiseen, vain sota-ajan kestäneeseen elokuvatuotantoon. Matti Jurva ja Georg Malmstén jatkoivat sotapropagandan jälkimainingeissa.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 5
– Musiikkia elokuvista 1946-49 (AMCD 1042)
Sodanjälkeisessä Suomessa tehtiin mielenkiintoisia valistuselokuvia. Ne naamioitiin rankkojen melodraamojen muotoon ja tihkuivat tummaa, kohtalokasta film noir -kuvausta. Aihepiireinä olivat kansan kasvuun tähtäävä väestöpolitiikka, seksuaalivalistus ja ilotyttöjen levittämät sukupuolitaudit sekä muut erikoiset sairaudet (epilepsia, alkoholismi, lääkeriippuvuus). Satiiristen modernien musiikkielokuvien riehakkaana sankarittarena esittäytyi Liisa Tuomi. Toivo Kärki käynnisti uransa viihteellisten SF-elokuvien säveltäjänä ja lähestyi sotilasfarsseissaan 1950-luvun rillumarei-elokuvien tyyliä.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 6
– Musiikkia elokuvista 1950-51
(AMCD 1049)
Suomalaista elokuvamusiikkia kartoittavan sarjan kuudes osa sisältää tuttuja ja harvinaisempia elokuvasävelmien levytyksiä vuosien 1950-1951 elokuvista. Mukana on myös harvinaisuuksia elokuvien ääniraidoilta. Mukana on mm. hieno Olavi Virran esittämä ja George de Godzinskyn säveltämä Kuunsäteiden laulu sekä ääniraidalta kopioitu Heikki Aaltoilan Sua rakastan ain. Harry Bergströmin Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta on Kaunis Veera -elokuvasta, joka synnytti Kipparikvartetti-lauluyhtyeen. Leif Wager ja Tapio Rautavaara laulavat suomalaisina merimiehinä eksoottisessa Rion yössä. Tummaverinen Assi Nortia oli 1950-luvun alun kirkkaimpia musikaalitähtiä. Kesäillan valssi elvytti Oskar Merikannon supisuomalaista musiikkiperinnettä, samoin Tukkijoella-näytelmän uusi filmatisointi pääosassaan Tauno Suuri. Tällä levyllä Palo laulaa tunteikkaasti balladin Pohjolan valkea kesäyö.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 7
– Musiikkia elokuvista 1950-52 (AMCD 1053)

Suomalainen elokuvamusiikki vol. 7 sisältää säveltäjä Toivo Kärjen ja sanoittaja Reino Helismaan elokuvalauluja vuosina 1950-1952 valmistuneista elokuvista. Musiikki on savikiekoilta ja filmien ääniraidoilta. Mukana on runsaasti harvinaisuuksia. Henry Theel laulaa ikimuistoisia tangoja ja valsseja kuten Katuviertä pitkinKun rakastaaUnettomia öitä ja Köyhä laulaja. Vuosina 1950-52 uusia laulajanimiä olivat mm. Erkki Junkkarinen, Matti Louhivuori, Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko ja Metro-Tyttöjen Tamara Hramowa. Tämä aikakausi toimi myös johdatuksena rillumareihin, jonka ajatellaan alkaneen suosikkielokuvasta Rovaniemen markkinoilla.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 8
– Harry Bergströmin SF-musiikkia 1952-59 (AMCD 1054)

Artie Musicin ja KAVAn tuottaman Suomalainen elokuvamusiikki -levysarjan seitsemäs ja kahdeksas osa keskittyvät 1950-lukuun ja ne on laadittu rinnakkaistuotteiksi Unelmatehdas Liisankadulla – Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina -kirjalle. Kahdeksannen osan keskiössä on säveltäjä Harry Bergströmin monipuolinen tuotanto Suomen Filmiteollisuus -tuotantoyhtiössä vuosina 1952-59. Gramofonilevyt on restauroitu tarkkaan, eikä näitä kappaleita löydy Spotifysta tai YouTubesta.  Levyn kappaleista löytyy draamaa, musikaalia, jännityselokuvaa, naisen asemaa pohtivaa komediaa ja sotilasfarssia mm. elokuvista Kipparikvartetti, Hilja – maitotyttö, Varsovan laulu, Kasarmin tytär, Neiti talonmies ja Kovaa peliä Pohjolassa sekä Taas tapaamme Suomisen perheen. Lauluja esittävät mm. Olavi Virta, Rita Elmgren, Ami Lovén, Eero Väre, Kipparikvartetti ja Raija Avellan. Levyn sisältää harvinaisia laulu- ja instrumentaaliesityksiä kuten Kahden maailmassa, Tango Torino, Venezuelan yö ja Kohtalon hetki lyö. Mukana on myös latinalaisia rytmejä, haikeaa laulelmaa, tulista instrumentaalitangoa, jatsahtavaa jammailua, kohtalokasta valssia ja koomista kuplettia. Hilja – maitotytön sävellyksiä myytiin aina Saksaa myöten.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 9 & Vol. 10
– Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-61 (2xCD) (AMCD 1056)
Artie Musicin ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin tuottama Suomalainen elokuvamusiikki -levysarja on esitellyt kronologisesti suomalaisen elokuvamusiikin gramofonilevytyksiä aina äänielokuvan alusta 1930-luvun alkuvuosilta lähtien. Gramofonilevyt on levysarjaa varten restauroitu tarkkaan, eikä näitä laulu- ja instrumentaalikappaleita löydy Spotifysta tai Youtubesta.

Levysarjan yhdeksäs ja kymmenes osa esittelevät vuonna 1920 perustetun Suomi-Filmin julkaisemien elokuvien musiikkia vuosilta 1933–1961. Pääpaino on 1950-luvun elokuvien musiikissa. Tuplakokoelman ensimmäinen levy on omistettu Suomi-Filmin kuuluisimman ohjaajan Valentin Vaalan elokuvien musiikille ja toinen levy muiden ohjaajien elokuvien musiikille.

Kuvaus

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 1 – Levytyksiä vuosilta 1931-36
(AMCD 1029)

1. Tui, Tui, Tuulikki, foxtrot
(Malmsten, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-orkesteri (4.3.1931, Berlin)
Odeon A 228194 (Hf 455)
elokuvasta Sano se suomeksi

2. Auringon lapset
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-taidelevyorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228240 (Hf 550-2)
elokuvasta Auringon lapset

3. Sukellusvenevalssi
(Georg Malmstén, Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228209 (Hf 505)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

4. Aallokko kutsuu, valssi
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-harmonikkaorkesteri (1933)
Homocord H-O.23166 (H-65277)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

5. Meidän Maija, (Skutan Mary-Ann), merimiesvalssi
(Georg Malmstén, san. Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228226 (Hf 511)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

6. Laulu onnesta, valssi
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 549-2)
elokuvasta Pikku myyjätär

7. Pikku neiti, tango
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 544-2)
elokuvasta Pikku myyjätär

8. Keittiöhaaveita, foxtrot
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4237 (OPA 207-1 [30-11530])
elokuvasta Herrat täysihoidossa

9. Kiljusen serenadi, tango
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4236 OPA 208-2 (30-11528)
elokuvasta Herrat täysihoidossa

10. Ihminen älä hermostu, foxtrot (2:52)
(Matti Jurva, Tatu Pekkarinen, Robert von Essen)
MATTI JURVA ja Kristalli-tanssiorkesteri, joht. George de Godzinsky (1942)
Kristalli 215 (K-Fi 29074)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies

11. Kauniit unet, foxtrot
(Into Arpa)
HANNES VEIVO ja Columbia-tanssiorkesteri (23.3.1932)
Columbia DY 31 (WY 64-1)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies

12. Metsäpirtti, valssi (2:46)
(Georg Malmstén, Martti Jäppilä)
GEORG MALMSTÉN, GRETA PITKÄNEN ja Dallapé- orkesteri (1936)
Odeon A 228384 (Hf 822)
elokuvasta Voi meitä! Anoppi tulee

13. Lemmen liekki leimahtaa, valssi
(Georg Malmstén, Erkki Karu)
GRETA PITKÄNEN, GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (1934)
Odeon A 228284 (Hf 646)
elokuvasta Syntipukki

14. Palaavat muistot, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström)
TOIVO LAMPÉN ja Odeon-tanssiorkesteri, joht. Harry Bergström (1936)
Odeon A 228330 (Hf 740)
elokuvasta Vaimoke

15. Sävelhurmaa, wienervalssi
(Harry Bergström, Reino Ranta)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4621 (OSB 272-2)
elokuvasta Vaimoke

16. Vaimoke, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A.Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 266-2)
elokuvasta Vaimoke

17. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 267-2)
elokuvasta Vaimoke

18. Mieheke, valssi
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke

19. Kun kuulen tuon, slowfox
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228360 (Hf 792-1)
elokuvasta Mieheke

20. Ah, ethän tiedä, foxtrot
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke

21. Syksyn tullessa, valssi
(Olavi Karu, R. R. Ryynänen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 721)
elokuvasta Onnenpotku

22. Sinä vainen, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 722)
elokuvasta Onnenpotku

23. Soi läntiset lämpimät tuulet, valssi
(Tapio Ilomäki, R. R. Ryynänen, Eugen Malmstén)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.9.1936)
Columbia DY 45 (CY 134-2)
elokuvasta Seikkailu jalkamatkalla

24. Suviyön tarina, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 107-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

25. Sulle kukkii kaunis maa, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 123-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

26. Sun huules kertoo onnesta, tango
(Antero Vartia, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 44 (CY 111-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

28. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ANSA IKONEN ja elokuvaorkesteri
ääniraita elokuvasta Vaimoke

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 2 – Levytyksiä vuosilta 1937-39
(AMCD 1031)

1. Ylös pilviin, valssi
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.11.1937)
Columbia DY 105 (CY 219-1)
elokuvasta Juurakon Hulda

2. Sun hymys, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.11.1937)
Columbia DY 105 (CY 220-1)
elokuvasta Juurakon Hulda

3. Suven leikkeihin kaipaan, valssi
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
EUGEN MALMSTÉN ja Columbian Tanssiorkesteri, joht. Eugen Malmstén (9.9.1937)
Columbia DY 102 (CY 211-2)
elokuvasta Miehen kylkiluu

4. Estella, rumba
(säv., san. ja sov. Martti Similä),
MARTTI SIMILÄ ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (-11.1937)
Columbia DY 120 (CY 341-1)
elokuvasta Kuriton sukupolvi

5. Marja, tango
(säv., san. ja sov. Martti Similä),
MARTTI SIMILÄ ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (-11.1937)
Columbia DY 120 (CY 342-1)
elokuvasta Kuriton sukupolvi

6. Aika keväinen, tango
(Olavi Karu)
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228423 (Hf 828)
elokuvasta Asessorin naishuolet

7. Leikkivaimo, tango
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynä- nen),
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (25.11.1938)
Odeon A 228483 (Hf 1110)
elokuvasta Leikkivaimo

8. Meksikon tyttö, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.11.1937)
Columbia DY 117 (CY 222-1)
elokuvasta Jääkärin morsian

9. Kaupungin neitonen, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Berg- ström, san. A. Puhto),
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (-5.1938)
Columbia DY 179 (CY 439-1)
elokuvasta Poikamiesten holhokki

10. Kun palmut huojuvat, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto),
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi Pojat Eugen Malmsténin johdolla (-5.1938)
Columbia DY 191 (CY 475-1)
elokuvasta Poikamiesten holhokki

11. Tule aamu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto),
EUGEN MALMSTÉN ja Columbia-orkesteri (9.9.1937)
Columbia DY 179 (CY 212-2)
elokuvasta Poikamiesten holhokki

12. Markan tähden, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström),
BIRGIT KRONSTRÖM JA METRO-KVARTETTI ja Columbia- tanssiorkesteri
Harry Bergströmin johdolla (8.8.1938)
Columbia DY 188 (CY 483-1)
muunnelma elokuvasta Markan tähden

13. Päin onnen rantaa, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström),
BIRGIT KRONSTRÖM JA METRO-KVARTETTI ja Columbia-tans- siorkesteri
Harry Bergströmin johdolla (8.8.1938)
Columbia DY 187 (CY 484-1)
muunnelma elokuvasta Markan tähden

14. Päin onnen rantaa, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström)
BIRGIT KRONSTRÖM JA METRO-KVARTETTI ja Columbia- tanssiorkesteri
Harry Bergströmin johdolla (8.8.1938)
Columbia DY 188 (CY 485-1)
elokuvasta Markan tähden

15. Kun kutrejasi suutelen, tango
(Jorma Aarnio, san. Reino Hirviseppä),
ERKKI EIRTO ja Erhard Bauschken tanssiorkesteri (14.5.1938, Berlin)
Polydor S.F.50720 (78181?2 GR)
elokuvasta Laivan kannella

16. Sulamith, foxtrot
(säv. ja san. Matti Jurva, sov. George de Godzinsky),
MIRJAMI KUOSMANEN ja elokuvaorkesteri (1939),
ääniraita elokuvasta Kaksi Vihtoria

17. Väliaikainen, jenkka
(säv. Matti jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. George de Godzinsky),
MATTI JURVA ja elokuvaorkesteri (1939),
ääniraita elokuvasta Kaksi Vihtoria

18. Kun tanssii lambethwalkia, suonissa ei ole kalkkia, lambethwalk
(säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkari- nen, sov. Harry Bergström),
MATTI JURVA ja Ramblers-orkes- teri Klaus Salmen johdolla (-12.1938)
Columbia DY 219 (CY 568-2)
elokuvasta Kaksi Vihtoria

19. Eikö lähdetä pikkasen istumaan, foxtrot
(säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. Harry Bergström),
MATTI JURVA ja Ramblers-orkesteri Klaus Salmen johdolla (-12.1938)
Columbia DY 220 (CY 554-1)
elokuvasta Kaksi Vihtoria

20. Meillä on ja annetaan, jenkka
(säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. Kaarlo Valkama),
MATTI JURVA ja Ramblers-orkesteri Klaus Salmen johdolla
(-12.1938) Columbia DY 220 (CY 541-1)
elokuvasta Kaksi Vihtoria

21. Koeta vielä kerran, jenkka
(säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. Kaarlo Valkama),
MATTI JURVA ja Ramblers-orkesteri Klaus Salmen johdolla (-12.1938)
Columbia DY 221 (CY 572-1)
elokuvasta Kaksi Vihtoria

22. Hymyillen, rumba
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Vera Valtonen),
HARMONY SISTERS ja George de Godzinsky solisteineen (1942)
Imperial F.S.1512 (K-Fi 29206)
elokuvasta Kaksi Vihtoria

23. Oishan voinut käydä hullummin, foxtrot
(Harry Bergström),
EUGEN MALMSTÉN ja Columbia-tanssiorkesteri (1939)
Columbia DY 272 (CY 756-1)
elokuvasta Punahousut

24. Juliaana, valssi
(Leo Laurila, sov. Toivo Kärki),
MATTI JURVA ja Columbia-tanssiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1939)
Columbia DY 274 (CY 720-1)
elokuvasta Rakuuna Kalle Kollola

25. Hurmuri, foxtrot
(Leo Laurila, sov. Toivo Kärki),
MATTI JURVA ja Columbia-tanssiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1939)
Columbia DY 274 (CY 719-1)
elokuvasta Rakuuna Kalle Kollola

26. No, no, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
OLAVI VIRTA ja Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa ”Lepakot” (1939)
Columbia DY 271 (CY 611-1)
elokuvasta Rikas tyttö

27. Jää hyvästi armas, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
OLAVI VIRTA ja Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa ”Lepakot” (1939)
Columbia DY 271 (CY 615-1)
elokuvasta Rikas tyttö

28. Oli-oli-oli, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Ela),
OLAVI VIRTA ja Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa ”Lepakot” (1939)
Columbia DY 272 (CY 618-1B)
elokuvasta Rikas tyttö

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 3 – Levytyksiä vuosilta 1940-42
(AMCD 1035)

1. Pot-pot-pot-pot, foxtrot
(säv. Georg Malmstén, san. Reino Ranta),
ANSA IKONEN ja TAUNO PALO sekä Dallapé-orkesteri (19.11.1940)
Odeon A 228590 (Hf 1287)
elokuvasta SF-Paraati

2. Nuoruuden sävel, valssi
(säv. Georg Malmstén, san. Reino Ranta),
ANSA IKONEN ja TAUNO PALO sekä Dallapé-orkesteri (19.11.1940)
Odeon A 228590 (Hf 1286)
elokuvasta SF-Paraati

3. Näenhän valoisan taivaan, tango
(säv. Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen, sov. Toivo Kärki),
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (19.11.1940)
Odeon A 228615 (Hf 1288)
elokuvasta SF-Paraati

4. Tamara, foxtrot
(säv. Georg Malmstén, san. Reino Ranta),
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-tanssiorkesteri (1939, Berlin)
Odeon A 228520 (Hf 1153)
elokuvasta SF-Paraati

5. Satujen saarilla, valssi
(säv.ja san. Matti Jurva & Tatu Pekkarinen, sov. Toivo Kärki),
MATTI JURVA – Heinz Munsonius ja Kristalli-orkesteri (1940)
Kristall 120 (K-Fi 28664)
elokuvasta Herra johtajan ”harha-askel”

6. Hävisin tai voitin, polkka
(säv. ja san. Matti Jurva & Tatu Pekkarinen, sov. Kaarlo Valkama)
MATTI JURVA ja Columbia-orkesteri (1939)
Columbia DY 305 (CY 681-1)
elokuvasta Herra johtajan ”harha-askel”

7. Tää on vain maailmaa, marssifox
(Antti Sarva),
EUGEN MALMSTÉN ja Sointu-orkesteri (6.11.1940)
Sointu 365 (5350-S-F)
elokuvasta Herra johtajan ”harha-askel”

8. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, slowfox
(säv. ja sov. G. de Godzinsky, san. Ela),
HARMONY SISTERS ja George de Godzinsky solisteineen (1942)
Imperial F.S.1514 (K-Fi 29156)
elokuvasta Kyökin puolella

9. On siinä pulma, foxtrot
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen),
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (20.11.1940)
Odeon A 228615 (Hf 1289)
elokuvasta Poikani pääkonsuli

10. Se onni on, valssi
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen),
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (22.11.1940)
Odeon A 228575 (Hf 1311)
elokuvasta Ketunhäntä kainalossa

11. Kaikki tiet vievät Roomaan, foxtrot
(Toivo Kärki – Olavi Karu, Kerttu Mustonen, T. Kärki),
EERO VÄRE – Heinz Munsonius ja Kristalli-orkesteri (1940)
Kristall 111 (K-Fi 28685)
elokuvasta Perheen musta lammas

12. Päivänpaiste, tango
(Toivo Kärki – Olavi Karu, Kerttu Mustonen, Toivo Kärki),
EERO VÄRE – Heinz Munsonius ja Kristalli-orkesteri (1940)
Kristall 112 (K-Fi 28635)
elokuvasta Perheen musta lammas

13. Poretta-valssi
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen),
TUIRE ORRI ja George de Godzinsky sekä viihdeorkesteri (talvi 1940?41)
ääniraita elokuvasta Poretta eli Keisarin uudet pisteet

14. Poretta-romanssi
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen),
TUIRE ORRI ja George de Godzinsky sekä viihdeorkesteri (talvi 1940?41)
ääniraita elokuvasta Poretta eli Keisarin uudet pisteet

15. Tule senorita, paso doble
(säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Kerttu Mustonen),
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-orkesteri (7.3.1942)
Odeon A 228622 (Hf 1357)
elokuvasta Poretta eli Keisarin uudet pisteet

16. Seitsemän tuntia onnehen, valssi
(Harry Bergström, sanat Ela),
OLAVI VIRTA ja Rytmi-orkesteri (1942)
Rytmi B 2004 (36)
elokuvasta Morsian yllättää

17. Katupoikien laulu, foxtrot
(George de Godzinsky, sanat Turo Kartto),
OLAVI VIRTA ja Rytmi-orkesteri (1942)
Rytmi B 2004 (36)
elokuvasta Onnellinen ministeri

18. Raitiovaunulaulu
(
säv. ja sov. George de Godzinsky, san. Turo Kartto),
TAUNO PALO, kuoro ja orkesteri (1941)
ääniraita elokuvasta Onnellinen ministeri

19. Katupoikien laulu, foxtrot
(George de Godzinsky, sanat Turo Kartto),
BIRGIT KRONSTRÖM ja viihdeorkesteri (1941)
ääniraita elokuvasta Onnellinen ministeri

20. Lemmenhaaveita, valssi
(säv. ja sov. Georg Malmstén),
ODEON-ORKESTERI (18.6.1942)
Odeon A 228611 (Hf 1386)
elokuvasta Avioliittoyhtiö

21. Vuokko, laulu
(säv. ja sov. Georg Malmstén, san. Ela),
EEVA PASILA-TAMMINEN ja Odeon-orkesteri (18.6.1942)
Odeon A 228612 (Hf 1384)
elokuvasta Avioliittoyhtiö

22. Shamppanjakuhertelua, slowfox
(säv. ja sov. Georg Malmstén, san. Ela),
BIRGIT KRONSTRÖM ja TAUNO PALO sekä Odeon-orkesteri (18.6.1942)
Odeon A 228611 (Hf 1385)
elokuvasta Avioliittoyhtiö

23. Kuutamo Hawaijilla, valssi
(säv. ja sov. Georg Malmstén, san. Palle),
GEORG MALMSTÉN ja Odeon- orkesteri (2.12.1942)
Odeon A 228630 (Hf 1452)
elokuvasta ”Niin se on, poijaat!”

24. Sotainvaliidien marssi
(Georg Malmstén, Reino Hirviseppä, G. de Godzinsky),
GEORG MALMSTÉN, Kuoro ja orkesteri (2.12.1942)
Odeon A 228648 (Hf 1454)
elokuvasta ”Niin se on, poijaat!”

25. Sotilaan laulu,
(säv. ja sov. Georg Malmstén, san. Palle),
GEORG MALMSTÉN, ja orkesteri (28.11.1942)
Odeon A 228648 (Hf 1414)
elokuvasta ”Niin se on, poijaat!”

26. Missä nainen (Ou est la femme), foxtrot
(säv. ja sov. Georg Malmstén, san. Palle)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-orkesteri (28.11.1942)
Odeon A 228647 (Hf 1413)
elokuvasta ”Niin se on, poijaat!”

27. Yksin, valssi
(säv. ja sov. Harry Bergström)
LEIF WAGER – Telefunken-solistiyhtye, johtaa Harry Bergström (1950)
Telefunken A 1004 (107)
elokuvasta Hopeakihlajaiset

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 4 – Levytyksiä vuosilta 1943-45
(AMCD 1039)

1. Romanssi
(sävel Nils-Eric Fougstedt, sanat Reino Palmroth)
LEIF WAGER sekä Radio-orkesteri Nils-Eric Fougstedtin johdolla.
Yleisradion pikalevy (1942 tai 1943)
elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi

2. Katariinan laulu
(sävel Nils-Eric Fougstedt, sanat Reino Palmroth)
GRETA FOUGSTEDT sekä Helsingin Teatteri-orkesteri
Nils-Eric Fougstedtin johdolla (1942)
ääniraita elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi

3. Takaperin, takaperin saksanpolkkaa, jenkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Lauri Haarla)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-tanssiorkesteri (02.12.1942)
Odeon A 228654 (Hf 1445)
elokuvasta Keinumorsian

4. Tivolivalssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Kerttu Mustonen)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-tanssiorkesteri (02.12.1942)
Odeon A 228654 (Hf 1446)
elokuvasta Keinumorsian

5. Minä laulan lapsen kielen, laulu
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Lauri Haarla – Auvo Nuotio)
AUVO NUOTIO ja Odeon-yhtye, joht. Harry Bergström (9.9.1953)
Odeon PLD 92 (Hf 2099-1A)
elokuvasta Keinumorsian

6. Illan varjot, valssi
(sävel ja sovitus Klaus Salmi, sanat Aimo Viherluoto)
REINO ARMIO ja Sointu-orkesteri (4.11.1942)
Sointu 510 (6106-S-F)
elokuvasta Miehen vankina

7. Unohduksen sävel, rumba
(sävel ja sovitus Klaus Salmi, sanat Aimo Viherluoto)
REINO ARMIO ja Sointu-orkesteri (4.11.1942)
Sointu 510, 888 (6105-S-F)
elokuvasta Miehen vankina

8. Kaikki kääntyy aina parhain päin, foxtrot
(sävel Matti Jurva, sanat Tatu Pekkarinen, sovitus Alvar Kosunen)
MATTI JURVA ja EIJA KARAPÄÄ ja viihdeyhtye (1943)
ääniraita elokuvasta Maskotti

9. Äänisjärven jäällä, jenkka
(sävel Matti Jurva, sanat Tatu Pekkarinen, sovitus Toivo Kärki)
MATTI JURVA ja Kristalli-orkesteri, johtaa Eugen Malmstén (1942)
Kristall 202 (K-fi 29127)
elokuvasta Maskotti

10. Laulu nuoruudelle
(sävel Martti Similä, sanat Mika Waltari, sovitus Tapio Ilomäki)
OLAVI VIRTA, kitara ja Kaarlo Valkaman yhtye (1942)
ääniraita elokuvasta Nuoria ihmisiä

11. Oi, tulithan sittenkin, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat ”Tet”)
EERO VÄRE ja Harry Bergström yhtyeineen (?.5.1954)
Finlandia P 215 (Rp 265)
elokuvasta Tositarkoituksella

12. Swingiä talkoopellolla, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Hurmerinta)
LEA JOUTSENO, ANTTI KOSKINEN, REINO VALKAMA ja orkesteri (1943)
ääniraita elokuvasta Tositarkoituksella

13. Kauneimmatkin sadut katoavat, romanssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Hurmerinta)
ANTTI KOSKINEN ja ”ravintolayhtye” (1943)
ääniraita elokuvasta Tositarkoituksella

14. Varuskunnan morsian, marssifox
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat Reino Palmroth)
GEORG MALMSTÉN ja orkesteri (5.3.1942)
Odeon A 228608 (Hf 1348)
elokuvasta Varuskunnan ”pikku” morsian

15. Korpraali Pommi, marssifox
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat Reino Palmroth)
GEORG MALMSTÉN ja orkesteri (5.3.1942)
Odeon A 228645 (Hf 1347)
elokuvasta Varuskunnan ”pikku” morsian

16. Ballaadi (Ballad)
(sävel Fredrik Pacius, sanat Zacharias Topelius-Jalmari Finne,
sovitus Nils-Eric Fougstedt)
MAARIA EIRA ja Rytmi-orkesteri (1943)
Rytmi B 2042 (178-1)
elokuvasta Ballaadi

17. Tää hullu swingi, foxtrot
(sävel Tapio Ilomäki, sanat Reino Palmroth)
MAARIA EIRA ja HARMONY SISTERS ja orkesteri (1944)
ääniraita elokuvasta Miesmalli

18. Kaipaus, tango
(sävel Tapio Ilomäki, sanat Reino Palmroth)
MAARIA EIRA ja HARMONY SISTERS ja orkesteri (1944)
ääniraita elokuvasta Miesmalli

19. Kulkurin ralli, valssi
(kansanlaulu, sovitus Tapio Ilomäki)
ANTTI KOSKINEN ja Viljo Vesterisen solistiyhtymä (1944)
Sointu 630 ( 355-1)
elokuvasta Miesmalli

20. Kuljin mä kukkavainiolla, laulu
(sävel ja sovitus Nils-Eric Fougstedt)
LEIF WAGER ja Rytmi-orkesteri (1943)
Rytmi B 2042 (179-1)
elokuvasta Sylvi

21. En naura rakkaudelle!, tango
(sävel ja sovitus George de Godzinsky, sanat Usko Hurmerinta)
TAUNO PALO, kitara ja viihdeorkesteri (1943)
ääniraita elokuvasta Herra ja ylhäisyys

22. Suvipilvet, laulu
(sävel ja sovitus Heikki Aaltoila, sanat Aaro Hellaakoski)
ANSA IKONEN sekä Helsingin Teatteriorkesteri johtaa Jussi Jalas (1944)
ääniraita elokuvasta Nainen on valttia

23. Kevätvalssi
(sävel, sanat ja sovitus Heikki Aaltoila)
ANSA IKONEN sekä Helsingin Teatteriorkesteri johtaa Jussi Jalas (1944)
ääniraita elokuvasta Nainen on valttia

24. Haukka, laulu
(sävel ja sovitus Heikki Aaltoila, sanat Aaro Hellaakoski)
ANSA IKONEN sekä Helsingin Teatteriorkesteri johtaa Jussi Jalas (1944)
ääniraita elokuvasta Nainen on valttia

25. Ken lienetkään, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Eine Laine)
HENRY THEEL ja Rytmin swing-trio
(Harry Bergtröm p, Ingmar Englund g, Mauno Maunola b (?.5.1945)
Rytmi B 2093 (431-II)
elokuvasta Dynamiittityttö

26. Mikä yö!, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
RYTMIN SWING-TRIO (Harry Bergtröm p, Ingmar Englund g, Mauno Maunola b (?.5.1945)
Rytmi B 2093 (429-II)
elokuvasta Mikä yö!

27. Oi mikä yö, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Kauko Käyhkö)
ARTTU SUUNTALA ja Humppa-orkesteri (1961)
Triola NE 243
elokuvasta Mikä yö!

28. Tanssilavan luona, valssi
(sävel Pentti Viherluoto, sanat Aimo Viherluoto)
LEA LINDÉN ja PENTTI VIHERLUOTO (1945)
ääniraita elokuvasta Huijarien huvittavat huiputtajat

29. Pikku cowboy, foxtrot
(sävel Pentti Viherluoto, sanat Aimo Viherluoto, sovitus Kaarlo Valkama)
VELI-MATTI KAITALA ja Rytmi-orkesteri johtaa Toivo Kärki (4.3.1948)
Rytmi VR 7003 (962-1)
elokuvasta Huijarien huvittavat huiputtajat

30. Hyvästi armain, valssi
(sävel Pentti Viherluoto, sanat Aimo Viherluoto)
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé orkesteri (1946)
Sointu 722 (609-II)
elokuvasta Huijarien huvittavat huiputtajat

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 5 – Musiikkia elokuvista 1946-49
(AMCD 1042)

1. Lempi siellä lempi täällä
(sävel Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
METRO-TYTÖT – Harry Bergströmin swing-trio (13.2.1948)
Rytmi SR 7002 (948-2)
elokuvasta Naimisiin päiväksi

2. Sävel sinulle, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
EERO VÄRE – Finlandia-yhtye, joht. Harry Bergström (17.5.1954)
Finlandia P 213 (RP-253)
elokuvasta Naimisiin päiväksi

3. Hyvää yötä armas, laulu
(sävel ja sanat Heikki Aaltoila)
KALLE RUUSUNEN ja orkesteri (1946)
ääniraita elokuvasta Kirkastuva sävel

4. Alla kaupungin kattojen, valssi
(sävel ja sanat Heikki Aaltoila, sovitus Kaarlo Valkama)
SULO SALA – Decca-orkesteri, joht. Klaus Salmi (29.4.1948)
Decca SD 5036 (1024)
elokuvasta Houkutuslintu

5. Yön kuningatar, tango
(sävel ja sovitus Tapio Ilomäki, sanat Usko Kemppi)
BÖRJE LAMPENIUS – Tapio Ilomäen orkesteri (1951)
Tähti RW 461(RW-1179-A)
elokuvasta Houkutuslintu

6. Houkutuslintu, slowfox
(sävel Tapio Ilomäki, sanat Erkki Uotila, sovitus Toivo Kärki)
GEORG MALMSTÉN – Sointu-orkesteri (Dallapé) (1945)
Sointu 712 (600-II)
elokuvasta Houkutuslintu

7. Unelma kesäyössä, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
EERO VÄRE – Univox-orkesteri, joht. Harry Bergström (?.3.1954)
Finlandia P 196 (RP-219)
elokuvasta Synnin jäljet

8. Joululaulu pikku Tuulalle
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
EERO VÄRE ja METRO- TYTÖT – Electro-orkesteri,
joht. Harry Bergström (1946)
Electro 3116 (E 715-I )
elokuvasta Synnin jäljet

9. Viimeinen lautta (For me and my gal), foxtrot
(George W. Meyer – Edgar Leslie – Ray E. Goetz, san. J. Alfred Tanner)
TAUNO MARTTISEN YHTYE ja KUORO (1947)
Sointu 818 (S 752-II)
elokuvasta Intohimon vallassa

10. Romanssi, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. Kerttu Mustonen)
SULO SALA ja METRO-TYTÖT – Electro-orkesteri (20.10.1947)
Electro 4008 (E 873-II)
elokuvasta Hedelmätön puu

11. Suopursu kukkii, valssi
(sävel ja sanat Heikki Aaltoila)
ANTTI KOSKINEN ja kitara ja orkesteri (1947)
ääniraita elokuvasta Suopursu kukkii

12. Jos olet yksin milloin, foxtrot
(Säv. Harry Bergström, san. Leo Lavi)
LIISA TUOMI ja orkesteri (1948)
ääniraita elokuvasta Sankari kuin sankari

13. Kevät on, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Kerttu Mustonen)
EERO VÄRE ja METRO-TYTÖT – Decca-orkesteri,
joht. Harry Bergström (20.2.1948)
Decca SD 5013 (950-2)
elokuvasta Sankari kuin sankari

14. Fantasia, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Kerttu Mustonen)
ILMARI LARRI ja METRO-TYTÖT – Decca-orkesteri,
joht. Harry Bergström (20.2.1948)
Decca SD 5013 (949-2)
elokuvasta Sankari kuin sankari

15. Laulava sydän, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
TAUNO PALO – Decca-orkesteri, joht. Toivo Kärki (12.4.1948)
Decca SD 5027 (985)
elokuvasta Laulava sydän

16. Onnellinen ilta, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
TAUNO PALO – Decca-orkesteri, joht. Toivo Kärki (12.4.1948)
Decca SD 5028 (988)
elokuvasta Laulava sydän

17. Milloin viestin saan, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
TAUNO PALO – Decca-orkesteri, joht. Toivo Kärki (12.4.1948)
Decca SD 5027 (986)
elokuvasta Laulava sydän

18. Toukokuu, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
TAUNO PALO – Decca-orkesteri, joht. Toivo Kärki (12.4.1948)
Decca SD 5028 (987)
elokuvasta Laulava sydän

19. Jo pikkupoikana mä maailmalle toivoin, laulu
(sävel Tapio Ilomäki, sanat tuntematon)
LEIF WAGER laulu ja kitara (1948)
ääniraita elokuvasta Läpi usvan

20. Yö kerran unhoa annoit, valssi
(sävel ja sanat Olavi Virta)
OLAVI VIRTA – Sointu-orkesteri (1948)
Sointu 1005 (6)
elokuvasta Kalle Aaltosen morsian

21. Aaltoskan haitariswing, foxtrot
(sävel ja sanat Georg Malmstén)
GEORG MALMSTÉN – Electro-orkesteri,
joht. Georg Malmstén (3.7.1947)
Electro 3152 (E 845-I)
elokuvasta Kalle Aaltosen morsian

22. Soita minulle, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
HARRY BERGSTRÖMIN YHTYE (8.10.1948)
Sävel S 9005 (1106)
elokuvasta Soita minulle, Helena!

23. Meidän valssimme (Toivesaaren kaunis Anja)
(
sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
EERO VÄRE – Harry Bergströmin yhtye (8.10.1948)
Sävel S 9005 (1105)
elokuvasta Soita minulle, Helena!

24. Meidän valssimme (Toivesaaren kaunis Anja)
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Usko Kemppi)
ANNA MUTANEN laulu. (1948)
ääniraita elokuvasta Soita minulle, Helena!

25. Monni Holopaisen naimamietteitä, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
OSSI ELSTELÄ – Decca-orkesteri (15.4.1949)
Decca SD 5084 (1259)
elokuvasta Serenaadiluutnantti

26. Minun poskeni heleät
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
SIIRI ANGERKOSKI ja OSSI ELSTELÄ sekä orkesteri (1948/1949)
ääniraita elokuvasta Serenaadiluutnantti

27. Kevätyön serenadi, tango-beguine
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri (15.4.1949)
Decca SD 5083 (1257)
elokuvasta Serenaadiluutnantti

28. Puistotiellä, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri (15.4.1949)
Decca SD 5083 (1256)
elokuvasta Serenaadiluutnantti

29. Katkennut sävel, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Kerttu Mustonen)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri (15.4.1949)
Decca SD 5084 (1258)
elokuvasta Serenaadiluutnantti

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 6 – Musiikkia elokuvista 1950-51
(AMCD 1049)

1. Kuunsäteiden laulu
(sävel ja sovitus George de Godzinsky, sanat Usko Kemppi)
OLAVI VIRTA ja Suomi-Filmin elokuvaorkesteri (1950)
Leijona T 502 (104)
elokuvasta Amor hoi!

2. Amor hoi!, valssi
(sävel ja sovitus George de Godzinsky, sanat Usko Kemppi)
BIRGIT KRONSTRÖM ja Suomi-Filmin elokuvaorkesteri (1950)
Leijona T 502 (103)
elokuvasta Amor hoi!

3. Tunteilua, valssi
(sävel ja sovitus George de Godzinsky)
SUOMI-FILMIN ELOKUVAORKESTERI (1950)
Leijona T 5021 (149)
elokuvasta Amor hoi!

4. Laulellen kuljen kukkien mailla, valssi
(sävel ja sovitus Nils-Eric Fougstedt, sanat K.V. Valve)
GRETA FOUGSTEDT ja elokuvaorkesteri (1950)
ääniraita elokuvasta Tanssi yli hautojen

5. Sä luotain lähdet, laulu
(sävel ja sovitus Nils-Eric Fougstedt, sanat K.V. Valve)
GRETA FOUGSTEDT ja elokuvaorkesteri (1950)
ääniraita elokuvasta Tanssi yli hautojen

6. Kaunis Veera (eli ballaadi Saimaalta)
(sävel Matti Jurva, sanat Tatu Pekkarinen, sovitus Harry Bergström)
KUORO ja ORKESTERI, joht. Harry Bergström (1950)
Philips REW 415 (XQ-1000-SF)
elokuvasta Kaunis Veera

7. Saimaan valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tatu Pekkarinen)
KIPPARIKVINTETTI ja yhtye, johtaa Harry Bergström (31.8.1950)
Triola T 8020 (1489 TR)
elokuvasta Kaunis Veera

8. Pelimanni Olli, polkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tatu Pekkarinen)
KIPPARIKVINTETTI ja yhtye, johtaa Harry Bergström (31.8.1950)
Triola T 8017 (1490 ym TR)
elokuvasta Kaunis Veera

9. Hei, hei, tyttöhempukka, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tatu Pekkarinen)
LAULUKVARTETTI ja Olavi Virta yhtyeineen (26.1.1951)
Sointu 1300 (4)
elokuvasta Kaunis Veera

10. Tule, tule tyttö, jenkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tatu Pekkarinen)
OLAVI VIRTA YHTYEINEEN (8.3.1951)
Sointu 1302 (3)
elokuvasta Kaunis Veera

11. Mitä lintu se metsässä laulelikaan, laulu
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tatu Pekkarinen-Auvo Nuotio)
AUVO NUOTIO ja Odeon-yhtye, johtaa Harry Bergström (9.9.1953)
Odeon PLD 92(Hf 2098-2A)
elokuvasta Kaunis Veera

12. Kiparkattipolkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
TOIVO WAHLSTEN, harmonikka ja Olavi Virta yhtyeineen (18.11.1950)
Sointu 1200 (3)
elokuvasta Kaunis Veera

13. Rion yö, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
ASSI NORTIA ja Triola-yhtye, joht. Harry Bergström (19.2.1951)
Triola T 4022 (Lx II)
elokuvasta Rion yö

14. Carmen Conchita, rumba
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
ASSI NORTIA, OLAVI VIRTA ja METRO-TYTÖT ja Triola-yhtye, joht. Harry Bergström (19.2.1951)
Triola T 4023 (Lx 3-II)
elokuvasta Rion yö

15. Tähtisade, galoppi
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
FINLANDIA-VIIHDEORKESTERI, johtaa Harry Bergström (5.5.1954)
Finlandia P 208 (RP 243)
elokuvasta Rion yö

16. Neljä veikkoa, marssifox
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
KIPPARIKVARTETTI ja Harry Bergströmin yhtye (1951)
Tähti RW 443 (RW 1133)
elokuvasta Rion yö

17. Pystyssäpäin, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
Laulutrio AUVO NUOTIO, LEIF WAGER ja MATTI LEHTINEN ja Triola-yhtye,
johtaa Harry Bergström (19.2.1951)
Triola T 4022 (Lx I)
elokuvasta Rion yö

18. Kalakukkolaulu, jenkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Palle)
JORMA IKÄVALKO ja Kulkurit (25.5.1951)
Triola T 4029 (L 59)
elokuvasta Kenraalin morsian

19. On kummoo tämä ruotuväk’, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Palle)
JORMA IKÄVALKO ja Kulkurit (25.5.1951)
Triola T 4029 (L 60)
elokuvasta Kenraalin morsian

20. Hurskaisen onnenlaulu, jenkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Palle)
JORMA IKÄVALKO ja Kulkurit (25.5.1951)
Triola T 4030 (L 61)
elokuvasta Kenraalin morsian

21. Kesäillan valssi
(sävel Oskar Merikanto, sanat Aapo Similä)
KUORO ja Leijona-Konserttiorkesteri, johtaa Martti Similä (1951)
Leijona A 207 (SF-230)
elokuvasta Kesäillan valssi

22. Merellä, laulu
(sävel Oskar Merikanto, sanat J.H. Erkko)
LAURI LAHTINEN ja Leijona-Konserttiorkesteri, johtaa Martti Similä (1951)
Leijona A 208 (SF-233)
elokuvasta Kesäillan valssi

23. Vallinkorvan laulu
(sävel Oskar Merikanto, sanat Aukusti B. Mäkelä)
VILHO RYYMIN ja Väinö Hannikainen, kantele (1951)
Leijona A 209 (SF-227)
elokuvasta Kesäillan valssi

24. Sua rakastan ain, beguine
(sävel, sanat ja sovitus Heikki Aaltoila)
OLAVI VIRTA ja elokuvaorkesteri (1951)
ääniraita elokuvasta Vihaan sinua – rakas

25. Tuulispääpolkka
(sävel Tapio Ilomäki, sanat Usko Kemppi),
YRJÖ HAAPANEN ja Leijona-yhtye (1951)
Leijona T 5011 (SF-236)
elokuvasta Tukkijoella

26. Tanssit tervahaudalla, masurkka
(sävel Tapio Ilomäki, sanat Usko Kemppi)
YRJÖ HAAPANEN ja Leijona-yhtye (1951)
Leijona T 5012 (SF-235)
elokuvasta Tukkijoella

27. Tukkipojan veisu, jenkka
(sävel Hubert Kantolainen, sanat Saukki)
SANTERI ja Konesahurit (1951)
Tähti RW 433 (RW-1167)
elokuvasta Tukkijoella

28. Pohjolan valkea kesäyö, valssi
(sävel ja sovitus Tapio Ilomäki, sanat Usko Kemppi)
TAUNO PALO ja Tapio Ilomäen orkesteri (1951)
Tähti RW 452 (RW-1169)
elokuvasta Tukkijoella

29. Tukkilaisjenkka
(sävel ja sovitus Tapio Ilomäki, sanat Usko Kemppi)
TAUNO PALO ja Tapio Ilomäen orkesteri (1951)
Tähti RW 452 (RW-1168)
elokuvasta Tukkijoella

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 7 – Musiikkia elokuvista 1950-52
(AMCD 1053)

1. Kulkurin samba
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Tapio Lahtinen)
HENRY THEEL – The Cubanians (31.3.1950)
Rytmi VR 6047 (1373)
elokuvasta Köyhä laulaja

2. Kaunehin Rosa-Mia, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Tapio Lahtinen)
HENRY THEEL – Rytmi-orkesteri, johtaa Toivo Kärki (31.3.1950)
Rytmi VR 6048 (1375)
elokuvasta Köyhä laulaja

3. Köyhä laulaja, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Tapio Lahtinen)
HENRY THEEL – Rytmi-orkesteri (19.1.1950)
Rytmi VR 6035 (1339)
elokuvasta Köyhä laulaja

4. Tunteet nurkkaan, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Tapio Lahtinen)
SIIRI ANGERKOSKI – Pirteät Pelimannit (30.3.1950)
Rytmi VR 6047 (1371)
elokuvasta Köyhä laulaja

5. Minä myös, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
REINO HELISMAA ja JUSTEERI – Pirteät Pelimannit,
johtaa Toivo Kärki (4.1.1951)
Rytmi VR 6093 (1561-YPL)
elokuvasta Vain laulajapoikia

6. Unettomia öitä, beguine
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri, johtaa Toivo Kärki (7.5.1951)
Decca SD 5129 (1607)
elokuvasta Vain laulajapoikia

7. Katuviertä pitkin, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Pirteät Pelimannit (15.12.1950)
Rytmi R 6093 (1557)
elokuvasta Vain laulajapoikia

8. Kaksi juoruakkaa, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
SIIRI ANGERKOSKI ja elokuvaorkesteri (1951)
ääniraita elokuvasta Vain laulajapoikia

9. Rovaniemen markkinoilla, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
KAUKO KÄYHKÖ ja MIESKVARTETTI – Toivo Kärjen yhtye (15.2.1951)
Rytmi R 6100 (1569)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

10. Severi Suhosen jenkka
(sävel Esa Pakarinen, sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
ESA PAKARINEN – Rallikvartetti (3.9.1951)
Rytmi R R 6117 (1652)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

11. Reppu ja reissumies, laulu
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
MATTI LOUHIVUORI – Decca-orkesteri (3.8.1951)
Decca SD SD 5139 (1641)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

12. Kultakuumetta
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
ERKKI JUNKKARINEN – Rytmi-orkesteri, joht. Toivo Kärki (16.2.1951)
Rytmi R 6099 (1570)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

13. Moukan tuuri, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
JUSTEERI – Pirteät Pelimannit, johtaa Toivo Kärki (7.7.1951)
Rytmi R 6111 (1621)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

14. Heilini ja mä, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
JORMA IKÄVALKO – Pirteät Pelimannit, joht. Toivo Kärki (10.9.1951)
Rytmi R R 6115 (1660)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

15. Onko sulla sellaista, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
JORMA IKÄVALKO ja elokuvaorkesteri (10.9.1951)
ääniraita elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

16. Älä selitä, polkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
REINO HELISMAA – Pirteät Pelimannit, johtaa Toivo Kärki (4.7.1951)
Decca SD SD 5130 (1623)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

17. Kohtalo kutoo, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri, johtaa Toivo Kärki (7.5.1951)
Decca SD SD 5129 (1606)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

18. Silkki-Saara, tangofox
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
MATTI LOUHIVUORI – Decca-orkesteri (2.8.1951)
Decca SD SD 5140 (1643)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

19. Tuija, tehtaan tyttö, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
ERKKI JUNKKARINEN – Rytmi-orkesteri, johtaa Toivo Kärki (2.8.1951)
Rytmi R 6112 (1630)
elokuvasta Rovaniemen markkinoilla

20. Lännen lokarin veli, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
ESA PAKARINEN – Pirteät Pelimannit (17.12.1951)
Rytmi R 6124 (1710)
elokuvasta Lännen lokarin veli

21. Kotimaan sävel, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri (11.2.1952)
Decca SD SD 5159 (1726)
elokuvasta Lännen lokarin veli

22. Karjatyttö, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Pirteät Pelimannit, johtaa Toivo Kärki (31.7.1951)
Decca SD SD 5137 (1735)
elokuvasta Lännen lokarin veli

23. Kun rakastaa, tango
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
HENRY THEEL – Decca-orkesteri, johtaa Toivo Kärki (17.10.1951)
Decca SD SD SD 5153 (1679)
elokuvasta Komppanian neropatit

24. Lempi se on joka sytkyttää, polkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
VEIKKO SATO – Pirteät Pelimannit, johtaa Toivo Kärki (10.6.1952)
Rytmi R 6154 (1784)
elokuvasta Komppanian neropatit

25. Muhoksen Mimmi, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
MATTI LOUHIVUORI – Pirteät Pelimannit, johtaa Toivo Kärki (3.9.1951)
Rytmi R 6116 (1654)
elokuvasta Muhoksen Mimmi

26. Povauslaulu
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
Siiri Angerkoski ja elokuvayhtye (1952)
ääniraita elokuvasta Muhoksen Mimmi

27. Yö nuotiolla, valssi
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
MATTI LOUHIVUORI – Toivo Kärjen yhtye (11.2.1952)
Decca SD SD SD 5160 (1724)
elokuvasta Muhoksen Mimmi

28. Jätkällä on joulu, jenkka
(sävel ja sovitus Toivo Kärki, sanat Reino Helismaa)
RALLINELOSET – Decca-sekstetti, joht. Toivo Kärki (12.9.1952)
Decca SD 5176 (1797)
elokuvasta Muhoksen Mimmi

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 8 –
Harry Bergströmin SF-musiikkia 1952-59 (AMCD 1054)

1. Laulajan polku, rumba
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
KIPPARIKVARTETTI – Triola-orkesteri, johtaa Harry Bergström (1953)
Triola T 4103 (4103-I L)
elokuvasta Kipparikvartetti

2. Kipparivalssi, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Eino Kettunen)
KIPPARIKVARTETTI – Triola-orkesteri Harry Bergströmin johdolla (10.8.1952)
Triola T 4060 (L 130)
elokuvasta Kipparikvartetti

3. Onnenpotku, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Liisa Kalske)
KIPPARIKVARTETTI – (10.8.1952)
Triola T 4060 (L 131)
elokuvasta Kipparikvartetti

4. Mitäs me taiteilijat, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Reino Palmroth)
KIPPARIKVARTETTI – Harry Bergströmin yhtye (29.4.1952)
Triola T 4052 (L 114)
elokuvasta Mitäs me taiteilijat

5. Mamman pikku pipana, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Reino Palmroth)
KIPPARIKVARTETTI – Harry Bergströmin yhtye (29.4.1952)
Triola T 4051 (L 112)
elokuvasta Mitäs me taiteilijat

6. Itämailla jossakin, slowfox
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Reino Palmroth)
KIPPARIKVARTETTI – Yhtye, johtaa Harry Bergström (28.3.1953)
HMV TJ 23 (0BF 84-1)
elokuvasta Mitäs me taiteilijat

7. Tango Torino, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
FINLANDIA-ORKESTERI, johtaa Harry Bergström (?.4.1954)
Finlandia P 199 (RP-224)
elokuvasta Mitäs me taiteilijat

8. Itämainen kuva, rumba
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
FINLANDIA-TANSSIORKESTERI, johtaa Harry Bergström (25.9.1953)
Finlandia P 173 (RP-173)
elokuvasta Senni ja Savon sulttaani

9. Nannanina, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
FINLANDIA-TANSSIORKESTERI, johtaa Harry Bergström (25.9.1953)
Finlandia P 173 (RP-172)
elokuvasta Senni ja Savon sulttaani

10. Venezuelan yö
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
RITA ELMGREN – Helsingin Teatteriorkesteri,
johtaa Harry Bergström (?.8.1955)
Odeon PLD 119 (Hf 2155)
elokuvasta Senni ja Savon sulttaani

11. Hiljaiset mainingit, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Aune Ala-Tuuhonen)
EERO VÄRE – Univox-trio, johtaa Harry Bergström (19.1.1954)
Finlandia P 180 (RP-187)
elokuvasta Hilja – maitotyttö

12. Kahden maailmassa, laulelma
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Juha Nevalainen)
EERO VÄRE – Harry Bergström yhtyeineen (18.12.1953)
Finlandia P 178 (RP-183)
elokuvasta Hilja – maitotyttö

13. Lago di Garda, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
UNIVOX-TRIO, johtaa Harry Bergström (?.3.1954)
Finlandia P 193 (RP-213)
elokuvasta Hilja – maitotyttö

14. Meren ääni, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Tapio Lahtinen)
RITA ELMGREN – Triola-yhtye Harry Bergströmin johdolla (2.12.1952)
Triola T 4071 (L 166)
elokuvasta ”Varsovan laulu”

15. Se alkoi sateessa, slowfox
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Aune Ala-Tuuhonen)
RITA ELMGREN – Odeon-orkesteri, johtaa Harry Bergström (9.9.1953)
Odeon PLD 91 (Hf 2100-1A)
elokuvasta Se alkoi sateessa

16. Raskaat askeleet, slowfox
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
FINLANDIA-VIIHDEORKESTERI, johtaa Harry Bergström (26.4.1954)
Finlandia P 206 (RP-238)
elokuvasta Jälkeen syntiinlankeemuksen

17. Sellaista on elämä, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Juha Nevalainen)
OLAVI VIRTA – Triola-yhtye, johtaa Harry Bergström (1953)
Triola T 4087 (L 186)
elokuvasta Jälkeen syntiinlankeemuksen

18. Tyttöjen sankari, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Juha Nevalainen)
AMI LOVÈN – Finlandia-yhtye, johtaa Harry Bergström (6.5.1954)
Finlandia P 209 (RP-244)
elokuvasta Kasarmin tytär

19. Kasarmin tytär, marssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Aune Ala-Tuuhonen)
MALMI VILPPULA – Finlandia-Viihdeorkesteri,
johtaa Harry Bergström (5.5.1954)
Finlandia P 208 (RP-242)
elokuvasta Kasarmin tytär

20. Onni etsii asuntoa, jenkka
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat R.R. Ryynänen)
EERO VÄRE – Harry Bergström yhtyeineen (11.6.1954)
Finlandia P 220 (RP-267)
elokuvasta Onni etsii asuntoa

21. Kirje Venetsiaan, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Juha Nevalainen)
PIRKKO JAAKKOLA – Triola-yhtye, johtaa Harry Bergström (1953)
Triola T T 4106 (4106-I L)
elokuvasta Neiti talonmies

22. Neiti talonmies, beguine
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
RITA ELMGREN ja KALEVI KORPI – Helsingin Teatteriorkesteri,
johtaa Harry Bergström (26.8.1955)
Odeon PLD 122 (Hf 2160)
elokuvasta Neiti talonmies

23. Sirkallein mä laulun tein, beguine
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
HELSINGIN TEATTERIORKESTERI, johtaa Harry Bergström (26.8.1955)
Odeon PLD 122 (Hf 2161)
elokuvasta Neiti talonmies

24. Silmät peilissä, cha cha cha
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
SIRKKA SUOJOKI ja Harry Bergströmin yhtye (1959)
Triola TS 391 (TS-391-1)
elokuvasta Kovaa peliä Pohjolassa

25. Kohtalon hetki lyö, slowfox
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
RAIJA AVELLAN – Harry Bergströmin kvintetti (1958)
Triola T 4372 (T-4372-1)
elokuvasta Kovaa peliä Pohjolassa

26. Tytön sydän, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
RAIJA AVELLAN – Harry Bergströmin kvintetti (1958)
Triola T 4372 (T-4372-2)
elokuvasta Taas tapaamme Suomisen perheen

27. Onnen polku, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
RITVA SIMUNA ja Harry Bergströmin yhtye (1960)
Triola TS 418 (TS-418-1)
elokuvasta Taas tapaamme Suomisen perheen1.

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 9 –
Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-61 (AMCD 1056)

1. Kaupunki illoin, foxtrot
(sävel ja sovitus Yrjö Gunaropulos, sanat Eine Laine)
ARVI TIKKALA – H.M.V. -Tanssiorkesteri
(9.4.1937, Tukholma)
HMV X 4849 (0SB 516-2)
elokuvasta Sininen varjo

2. Rakkausserenadi viululle
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
WOLDE JUSSILA viulu, Radion viihdeorkesteri,
johtaa George de Godzinsky (1970)
Ylen kantanauha SRK-000271
elokuvasta Niskavuoren naiset

3. Lemmenserenadi, laulelma
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
KALEVI KORPI – Odeon-yhtye,
johtaa Harry Bergström (?.1.1955)
Odeon PLD 95 (Hf 2107)
elokuvasta Niskavuoren naiset

4. Seitsemän tuntia onnehen
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Eine Laine)
RITA ELMGREN – Finlandia-Tanssiorkesteri,
johtaa Harry Bergström (28.2.1953)
Finlandia P 165 (RP-157)
elokuvasta Morsian yllättää

5. Niin rakastan mä maailmaa, tango
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Eine Laine)
KALEVI KORPI – Odeon-orkesteri,
johtaa Harry Bergström (3.3.1955)
Odeon PLD 107 (Hf 2131)
elokuvasta Antreas ja syntinen Jolanda

6. Levoton liekki, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Kerttu Mustonen)
KIRSTI HURME – orkesteri, johtaa Harry Bergström (1941)
elokuvan ääniraita elokuvasta Antreas ja syntinen Jolanda

7. Kevättyttö, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat tuntematon)
LEA JOUTSENO – orkesteri, johtaa Harry Bergström (1942)
elokuvan ääniraita elokuvasta Varaventtiili

8. Lady in Blue, hidas valssikuvitelma
(sävel ja sovitus Nils Lerche)
RADION VIIHDEORKESTERI, johtaa George de Godzinsky (17.9.1964)
Ylen kantanauha V-006599
elokuvasta Sinut minä tahdon

9. Ventti-Villen laulu
(sävel ja sovitus Einar Englund, sanat Usko Kemppi)
TAUNO PALO ja orkesteri, johtaa Einar Englund (1952)
elokuvan ääniraita elokuvasta Omena putoaa

10. Romanssi viululle ja orkesterille
(sävel ja sovitus Einar Englund)
WOLDE JUSSILA viulu, Radion viihdeorkesteri,
johtaa George de Godzinsky (24.6.1964)
Ylen kantanauha V-006930
elokuvasta Omena putoaa

11. Valse Miranol
(sävel ja sovitus Einar Englund)
RADION VIIHDEORKESTERI, johtaa George de Godzinsky (20.8.1963)
Ylen kantanauha V-006126
elokuvasta Omena putoaa

12. Sun suudelmas, rumba-beguine
(sävel ja sanat Usko Kemppi)
OLAVI VIRTA – Filmiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1953)
Triola T 4083 (L 179)
elokuvasta Huhtikuu tulee

13. La Jesucita, samba
(sävel ja sanat Usko Kemppi)
OLAVI VIRTA – Filmiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1953)
Triola T 4083 (L 180)
elokuvasta Huhtikuu tulee

14. Kevään kukkaiskellot, tango
(sävel ja sanat Usko Kemppi)
OLAVI VIRTA – Filmiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1953)
Triola T 4084 (L 182)
elokuvasta Huhtikuu tulee

15. Huhtikuu tulee, valssi
(sävel ja sanat Usko Kemppi)
VELJESKVARTETTI – Filmiorkesteri Kaarlo Valkaman johdolla (1953)
Triola T 4084 (L 181)
elokuvasta Huhtikuu tulee

16. Elämä on seikkailua, foxtrot
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Kaarlo Valkama)
ANNA-LIISA PYYKKÖ – Triola-orkesteri,
johtaa Kaarlo Valkama (1955)
Triola T 4157 (4157-1LA)
elokuvasta Minä ja mieheni morsian

17. Yllämme hiljaisuus, valssi
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Kaarlo Valkama)
ANNA-LIISA PYYKKÖ – Triola-orkesteri,
johtaa Kaarlo Valkama (1955)
Triola T 4157 (4157-2LA)
elokuvasta Minä ja mieheni morsian

18. Meidän talon jenkka
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Kaarlo Valkama)
EINARI KETOLA – Triola-orkesteri, joht. Kaarlo Valkama (1954)
Triola T 4158 (4158-2LA)
elokuvasta Minä ja mieheni morsian

19. Leikkikalu Pariisista, rumba
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Kaarlo Valkama)
LEILA LAMPI – Triola-orkesteri,
joht. Kaarlo Valkama (1954)
Triola T 4158 (4158-1LA)
elokuvasta Minä ja mieheni morsian

20. Annani, beguine
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
AMI LOVÉN – Univox-yhtye (?.4.1956)
Finlandia P 257 (RP-385)
elokuvasta Yhteinen vaimomme

21. Maantie, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
OLAVI VIRTA – Harry Bergströmin orkesteri (1958)
Triola T 4351 (TF-4351-1)
elokuvasta Nuori mylläri

22. Toiveiden keinu, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
OLAVI VIRTA – Harry Bergströmin orkesteri (1958)
Triola T 4351 (TF-4351-2)
elokuvasta Nuori mylläri

23. Kuka veis, kuka sais, kuka tietäis sen, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Sauvo Puhtila)
SIRKKA SUOJOKI ja Harry Bergströmin yhtye (1959)
Triola TS 391 (TS-391-F2)
elokuvasta Nuori mylläri

24. Onnellinen sydämeni, beguine
(sävel ja sovitus Lasse Liemola ja Erkki Ertama,
sanat Usko Kemppi)
LASSE LIEMOLA ja Erkki Ertaman yhtye (9.9.1960)
Columbia MY 68, MYEP 723
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

25. Jetline, foxtrot
(sävel ja sovitus Lasse Liemola ja Erkki Ertama,
sanat Usko Kemppi)
LASSE LIEMOLA ja Erkki Ertaman yhtye (24.2.1960)
Columbia MY 67, MYEP 723
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

26. Savukuva, beguine
(sävel ja sovitus Jaakko Salo, sanat Sauvo Puhtila)
VIENO KEKKONEN ja Scandia orkesteri (1960)
Scandia KS 35, SEP 115
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

27. Andalusian neidot, valssi
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Jaakko Salo)
LAILA KINNUNEN ja yhtye (6.9.1960)
Scandia SEP 127
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

28. Ikivihreä soi, foxtrot
(sävel Kullervo Linna, sanat Usko Kemppi)
TEIJO JOUTSELA ja HUMPPA-VEIKOT,
johtaa Kullervo Linna (5.9.1960)
Scandia SEP 126
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

29. Tulipunaruusut, foxtrot
(sävel ja sanat Usko Kemppi, sovitus Jaakko Salo)
LAILA KINNUNEN ja yhtye (6.9.1960)
Scandia SEP 127
elokuvasta Nuoruus vauhdissa

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 10 –
Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-61 (AMCD 1056)

  Leila, valssi
(sävel Georg Malmstén, sanat R.R. Ryynänen,
sovitus Kaarlo Valkama)
GEORG MALMSTÉN – Odeon-orkesteri (26.3.1953)
Odeon PLD 64 (Hf 2044-2A)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

2. Mary-Ann (Meidän Maija), valssi
(sävel Georg Malmstén)
VILJO VESTERISEN ORKESTERI (30.5.1947, Tukholma)
Sonora 7351, SO 7351 Sointu 1324, 1326 (7493-SSB)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

3. Aallokko kutsuu, valssi
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat R.R. Ryynänen)
KALEVI KORPI – Odeon-orkesteri,
joht. Georg Malmstén (?.12.1955)
Odeon PLD 159 (Hf 2238)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

4. Sydänsuru, tango-beguine
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat R.R. Ryynänen)
KALEVI KORPI – Odeon-orkesteri,
johtaa Georg Malmstén (?.12.1955)
Odeon PLD 137 (Hf 2191)
elokuvasta Herrat täysihoidossa

5. Markan tähden, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Turo Kartto)
BIRGIT KRONSTRÖM ja METRO-KVARTETTI-
Columbia-tanssiorkesteri Harry Bergströmin johdolla (8.8.1938)
Columbia DY 187 (CY 482-1)
elokuvasta Markan tähden

6. Kaupungin neitonen, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Eine Laine)
METRO-KVARTETTI Helsingin Teatteriorkesteri,
johtaa Harry Bergström (1938)
elokuvan ääniraita elokuvasta Poikamiesten holhokki

7. Ilta torpalla
(sävel ja sovitus Harry Bergström)
MATTI HELIN, huilu, Harry Bergström, piano ja jousikvintetti (1982)
Ylen kantanauha SRKS-001223
elokuvasta Avoveteen

8. Suzy, pieni neekerityttö, foxtrot
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Olavi Virta)
METRO-TYTÖT – Harry Bergström Solistiorkestereineen (1950)
Leijona T 508 (116)
elokuvasta Kalle-Kustaa Korkin seikkailut

9. Palapan Kille, kansanlaulu
(sävel ja sanat kansanlaulu, sovitus Ahti Sonninen)
KIRSTI HURME ja MIESKUORO, johtaa Ahti Sonninen (1949)
elokuvan ääniraita elokuvasta Kanavan laidalla

10. Apashi-tango, tango-beguine
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat Usko Kemppi)
AUVO NUOTIO – Leijona-orkesteri, johtaa Georg Malmstén (1952)
Leijona T 5062 (SF-258)
elokuvasta “Jees, olympialaiset”, sanoi Ryhmy

11. Stadin kundi, foxtrot
(sävel, sanat ja sovitus Georg Malmstén)
GEORG MALMSTÉN – Odeon-orkesteri (26.3.1953)
Odeon PLD 64 (Hf 2045-2A)
elokuvasta “Jees, olympialaiset”, sanoi Ryhmy

12. Delila, aavikon tytär, foxtrot
(sävel ja sovitus Georg Malmstén, sanat Usko Kemppi)
KAISU VIHERVUORI ja Naiskuoro – Leijona-orkesteri,
johtaa Georg Malmstén (1952)
Leijona T T 5062 (SF-253)
elokuvasta “Jees, olympialaiset”, sanoi Ryhmy

13. Vanhojen piikojen laulu, kupletti
(sävel Martti Turunen, sanat Sirkka Junttu,
sovitus Tapio Ilomäki)
Y. L. :n RENGASMATKALAISET – Suomi-Filmin orkesteri (1952)
Leijona T 5068 (SF-269)
elokuvasta Rengasmatka

14. Sadalla kitaralla, tango
(sävel Lajos Lajtai, sanat Kalervo Viinikainen,
sovitus Martti Turunen)
Y. L. :n RENGASMATKALAISET – Suomi-Filmin orkesteri (1952)
Leijona T 5068 (SF-270)
elokuvasta Rengasmatka

15. Adios Muchachos, tango
(sävel Julio César Sanders, sanat Kalervo Viinikainen, sovitus Martti Turunen)
Y. L. :n RENGASMATKALAISET – Suomi-Filmin orkesteri (1952)
Leijona T 5069 (SF-271)
elokuvasta Rengasmatka

16. Meren aalloilla, valssi
(sävel Jussi Meri, sanat Masa, sovitus Martti Turunen)
Y. L. :n RENGASMATKALAISET – Suomi-Filmin orkesteri,
solisti Martti Turunen (1952)
Leijona T 5069 (SF-272)
elokuvasta Rengasmatka

17. Keijukaistyttöni, hidas valssi
(sävel, sanat ja sovitus Erkki Melakoski)
THE DITTY DEALERS – Olli Hämeen orkesteri (1952)
Leijona T 5067 (SF-267)
elokuvasta Hän tuli ikkunasta

18. Ken aavistaa, slowfox
(sävel, sanat ja sovitus Erkki Melakoski)
THE DITTY DEALERS – Olli Hämeen orkesteri (1952)
Leijona T 5067 (SF-267)
elokuvasta Hän tuli ikkunasta

19. Laulaa leivo lentäessään, valssi
(sävel ja sovitus Tapio Ilomäki, sanat Jussi Mäki)
ANNA-LIISA PYYKKÖ – Yhtye, johtaa Tapio Ilomäki (1953)
Tähti RW 508 (RW-1267)
elokuvasta Oi, muistatkos…

20. Kuun hopeaa, hidas valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
AMI LOVÉN – Odeon-orkesteri, johtaa Harry Bergström (?.12.1955)
Odeon PLD 140 (Hf 2201)
elokuvasta Riihalan valtias

21. Hyljätty kosija, valssi
(sävel ja sovitus Harry Bergström, sanat Erkki Ainamo)
KALEVI KORPI – Odeon-yhtye, joht. Harry Bergström (1956)
Odeon PLD 164 (Hf 2247)
elokuvasta Muuan sulhasmies

22. Pikku Pietarin piha, orkesterisarja
(sävel ja sovitus Simon Parmet)
RADION VIIHDEORKESTERI, Maiju Kuusoja altto,
johtaa Simon Parmet (1962)
Ylen kantanauha V-005105
elokuvasta Pikku Pietarin piha

Lisätiedot

Paino 1 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 9,9 cm (senttimetri)