Ale!

Suomalainen elokuvamusiikki Vol. 1 – Levytyksiä vuosilta 1931-36 (CD)

Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.Nykyinen hinta on: 15,00 €.

(AMCD 1029)
Suomalaisen elokuvamusiikin äänitesarja alkaa aivan ensimmäisestä äänielokuvasta, vuonna 1931 valmistuneesta Sano se suomeksi. Itse elokuvasta on säilynyt vain osia, mutta Berliinissä äänilevylle tallennettua elokuvaan sävellettyä musiikkia on olemassa. Suomalainen elokuvamusiikki -sarjan ensimmäinen osa kattaa 1930-luvun alkupuolen ja sisältää musiikkia mm. elokuvista: Meidän poikamme merellä, Vaimoke ja Mieheke. Ajan suosikkitähdistä laulavat mm. Georg ja Eugen Malmstén sekä Tauno Palo. Levyllä on myös harvemmin levylle laulanut laulupedagogi Olavi Nyberg ja paremmin säveltäjänä tunnettu Toivo Lampén. Kuvitus sisältää mm. harvinaisia kuvia äänitystilanteista. Lauluina ovat mm. harvinaiset levytykset Tui tui Tuulikki, Auringon lapset ja Ansa Ikosen itsensä laulama Bulu bulu bulu. Suurin osa tämän levyn teoksista on nyt ensi kertaa saatavissa CD-levyllä.

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa yhteistyössä tehty julkaisu pitää sisällään Juha Seitajärven kansivihkotekstin, jossa kerrotaan suomalaisen äänielokuvan historiasta unohtamatta filmiyhtiöitä ja elokuvanäyttelijöitä.

Kuvaus

1. Tui, Tui, Tuulikki, foxtrot
(Malmsten, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-orkesteri (4.3.1931, Berlin)
Odeon A 228194 (Hf 455)
elokuvasta Sano se suomeksi

2. Auringon lapset
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-taidelevyorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228240 (Hf 550-2)
elokuvasta Auringon lapset

3. Sukellusvenevalssi
(Georg Malmstén, Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228209 (Hf 505)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

4. Aallokko kutsuu, valssi
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-harmonikkaorkesteri (1933)
Homocord H-O.23166 (H-65277)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

5. Meidän Maija, (Skutan Mary-Ann), merimiesvalssi
(Georg Malmstén, san. Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228226 (Hf 511)
elokuvasta Meidän poikamme merellä

6. Laulu onnesta, valssi
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 549-2)
elokuvasta Pikku myyjätär

7. Pikku neiti, tango
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 544-2)
elokuvasta Pikku myyjätär

8. Keittiöhaaveita, foxtrot
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4237 (OPA 207-1 [30-11530])
elokuvasta Herrat täysihoidossa

9. Kiljusen serenadi, tango
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4236 OPA 208-2 (30-11528)
elokuvasta Herrat täysihoidossa

10. Ihminen älä hermostu, foxtrot (2:52)
(Matti Jurva, Tatu Pekkarinen, Robert von Essen)
MATTI JURVA ja Kristalli-tanssiorkesteri, joht. George de Godzinsky (1942)
Kristalli 215 (K-Fi 29074)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies

11. Kauniit unet, foxtrot
(Into Arpa)
HANNES VEIVO ja Columbia-tanssiorkesteri (23.3.1932)
Columbia DY 31 (WY 64-1)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies

12. Metsäpirtti, valssi (2:46)
(Georg Malmstén, Martti Jäppilä)
GEORG MALMSTÉN, GRETA PITKÄNEN ja Dallapé- orkesteri (1936)
Odeon A 228384 (Hf 822)
elokuvasta Voi meitä! Anoppi tulee

13. Lemmen liekki leimahtaa, valssi
(Georg Malmstén, Erkki Karu)
GRETA PITKÄNEN, GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (1934)
Odeon A 228284 (Hf 646)
elokuvasta Syntipukki

14. Palaavat muistot, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström)
TOIVO LAMPÉN ja Odeon-tanssiorkesteri, joht. Harry Bergström (1936)
Odeon A 228330 (Hf 740)
elokuvasta Vaimoke

15. Sävelhurmaa, wienervalssi
(Harry Bergström, Reino Ranta)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4621 (OSB 272-2)
elokuvasta Vaimoke

16. Vaimoke, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A.Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 266-2)
elokuvasta Vaimoke

17. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 267-2)
elokuvasta Vaimoke

18. Mieheke, valssi
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke

19. Kun kuulen tuon, slowfox
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228360 (Hf 792-1)
elokuvasta Mieheke

20. Ah, ethän tiedä, foxtrot
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke

21. Syksyn tullessa, valssi
(Olavi Karu, R. R. Ryynänen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 721)
elokuvasta Onnenpotku

22. Sinä vainen, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 722)
elokuvasta Onnenpotku

23. Soi läntiset lämpimät tuulet, valssi
(Tapio Ilomäki, R. R. Ryynänen, Eugen Malmstén)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.9.1936)
Columbia DY 45 (CY 134-2)
elokuvasta Seikkailu jalkamatkalla

24. Suviyön tarina, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 107-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

25. Sulle kukkii kaunis maa, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 123-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

26. Sun huules kertoo onnesta, tango
(Antero Vartia, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 44 (CY 111-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita

28. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ANSA IKONEN ja elokuvaorkesteri
ääniraita elokuvasta Vaimoke

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)