Onni Laihanen – Levytyksiä vuosilta 1937-47 (CD)

17,00  sis. alv.

(AMCD 1030)
Onni Laihanen oli yksi rakastetuimpia harmonikkataiteilijoitamme. Hän on Viljo Vesterisen tavoin luonut oman persoonallisen soittotyylinsä, jota vieläkin monet soittajat ihailevat. Onnin tulkinnoissa on suurta tunnetta ja taituruutta, jota voi edelleen aistia levytyksiä kuunnellessa. Hän levytti melko vähän omia soolonumeroita, mutta hänen harmonikansoittoaan kuullaan sitäkin enemmän Dallapé-orkesterin levyillä. Niillä Onnin ainutlaatuisuus pääsee oikeuksiinsa. Erityisen taitava hän oli valssien, jenkkojen ja tangojen tulkitsijana, mutta swingin eli hotin soittajana hän oli täysin omaa luokkaansa Suomessa. Tämän lisäksi hän oli yksi kaikkien aikojen parhaimmista säestäjistä. Hän oli taitava muusikko joka hallitsi useita instrumentteja. Onni Laihanen oli aikansa koulutetuin harmonikansoittaja, sillä hän oli saanut oppinsa armeijan soittokunnassa ja konservatoriossa. Hän sovelsi saamaansa tietoa harmonikansoitoon ja menestyi kilpailuissa saavuttaen peräti neljä Suomen mestaruutta. Sotien jälkeen Laihanen muutti Yhdysvaltoihin ja toimi New Yorkissa useita vuosia ravintolamuusikkona.

Tuotetunnus (SKU): AMCD 1030 Osastot: , , GTIN: 6420617850296

Kuvaus

Loka-Marraskuu 1937 Helsinki
1 Onni Laihanen, harmonikka ja A. Aimo, laulu Dallapé-orkesterin säestyksellä
2-3 Onni Laihanen, harmonikka Dallapé-orkesterin säestyksellä
1. Iltatähti, tango, säv. Onni Laihanen, san. M. Maja Odeon A 228406 a (Hf 901)
2. Saksanpolkka, jenkka, säv. Onni Laihanen Odeon A 228413 a (Hf 902)
3. Terveiset kruunajaisjuhlilta, valssi, säv. Onni Laihanen Odeon A 228406 b (Hf 917)

1938 Helsinki

4 Georg Malmstén,laulu ja Masan Harmonikkaorkesteri (Dallapé)
5 Onni Laihanen, harmonikkasoolo (säest. kitara ja basso Dallapé-orkesterista)
6 A.Aimo ja Masan harmonikkaorkesteri
4. Ilosilmälikka, jenkka, säv. Onni Laihanen, san. Tatu Pekkarinen Odeon A 228451 b (Hf 997)
5. Laineiden leikkiä, polkka säv. Onni Laihanen Odeon A 228452 b (Hf 1018-2)
6. Sinua kaipaava, tango, säv. Onni Laihanen, san. T. Mustonen Odeon A 228500 b (Hf 1081)

17.6.1939 Helsinki Saksalainen koulu

Onni Laihanen, harmonikkasoolo Dallapé-orkesterin säestyksellä
7. Madolita, valssi, säv. Emile Vacher – M. Francy Odeon A 228556 a (Hf 1214)

Elokuu 1939 Helsinki Käpylän työväentalo

8-11 Onni Laihanen ja Paavo Raivonen, harmonikkaduetto (Dallapé-orkesterin säestyksellä)
8. Syksyn varjoja, valssi, säv. Paavo Raivonen Columbia DY 277 (CY 728-1)
9. Harmonikkaserenadi, tango, säv. Onni Laihanen Columbia DY 277 (CY 729-1)
10. Yksinäinen, valssi, säv. Paavo Raivonen Columbia DY 315 (CY 730-0)
11. Menneitä muistellessa, valssi, säv. Onni Laihanen Columbia DY 315 (CY 731-0)

20.11.1940 Helsinki Saksalainen koulu

A. Andersson ja Dallapé orkesteri
12. Muuttolintujen lähtö, tango, säv. Onni Laihanen, san. M. Maja, sov. K. Raikko, Odeon A 228581 b (Hf 1296)

22.11.1940 Helsinki Saksalainen koulu

13-14 Onni Laihanen ja Toivo Manninen, harmonikkaduetto Dallapé-orkesterin säestyksellä
13. Esan saunapolkka, säv. ja sov. Onni Laihanen Odeon A 228593 b (Hf 1319)
14. Unkarilainen marssi, trad. Odeon A 228586 a (Hf 1320)

23.11.1940 Helsinki Saksalainen koulu

15 Georg Malmstén, laulu ja Dallapé-orkesteri (Onni Laihanen, harmonikkasoolot)
16 Onni Laihanen ja Toivo Manninen harmonikkaduetto
15. Syysiltana, foxtrot säv. Onni Laihanen, san. M. Maja, sov. K. Raikko Odeon A 228582 b (Hf 1325)
16. Guajiro, rumbafox Säv. Pedro Polan, sov. Onni Laihanen Odeon A 228633 a (Hf 1327)

14.2.1942 Helsinki Messuhalli

Onni Laihanen, harmonikkasoolo
17. Ukko Noa muunnelmia, sov. Onni Laihanen Lyhytelokuvasta ”Välähdyksiä Propaganda-Aseveljien konsertista”

18.6.1942 Helsinki

Onni Laihanen ja Eino Rauvala, harmonikkaduetto Dallapé-orkesterin säestyksellä
18. Laatokan laineilla, polkka säv. Onni Laihanen, sov. Alvar Kosunen Odeon A 228640 a (Hf 1382)

30.11.1942 Helsinki

Onni Laihanen, harmonikkasoolo Dallapé-orkesterin säestyksellä
19. Aamu Kannaksella, valssi säv. Runnar Sandvik, sov. K. Raikko Odeon A 228640 b (Hf 1433)

1.12.1942 Helsinki

Georg Malmstén, laulu Dallapé-orkesterin säestyksellä (Onni Laihanen, harmonikkasoolot)
20. Syysorvokki, tango säv. ja sov. Onni Laihanen, san. Martti Jäppilä Odeon A 228643 b (Hf 1435)

Toukokuu 1947 New York

21-26 Onni Laihanen and his accordion
27 Onni Laihasen soittoa ja puhetta
21. Rantakoivun alla, valssi, säv. ja sov. Onni Laihanen Solos 2101 (CM1)
22. Kohti etelää, valssi, säv. ja sov. Onni Laihanen Solos 2103 (CM3)
23. Myllymäen jenkka, trad., sov. Onni Laihanen Solos 2101 (CM4)
24. Muistoja Suomesta 1, Finnish folk melodies trad., sov. Onni Laihanen Solos 2104 (CM7)
25. Muistoja Suomesta 2, Finnish folk melodies trad., sov. Onni Laihanen Solos 2104 (CM10)
26. Syysiltana, foxtrot, säv. ja sov. Onni Laihanen Solos 2106 (CM12)
27. Terveiset Suomeen, alussa Onni soittaa säveltämänsä nimettömän valssin, Audio Disc -pikalevy

Lisätiedot

Paino 0.108 kg
Mitat 12.6 × 14.3 × 1.1 cm

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Onni Laihanen – Levytyksiä vuosilta 1937-47 (CD)”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *