Seminola – Löytyneitä aarteita

17,00  sis. alv.

(SOINTU 6017)

Tämä uusi levy sisältää sävelmiä, jotka ovat jääneet aikanaan levyttämättä, mutta ansaitsevat tulla kuulluiksi. Mukana on Suomen ensimmäisen kokopäivätoimisen iskelmäsäveltäjän Valto Tynnilän foxtrot, joka on sovitettu 1930-luvun puolivälistä. Siperia-foxtrot on myös mukana, kunnianosoituksena orkesterin perustajalle Karl Rűsterille.  Levyn hienoimpana löytönä kuullaan Olavi Virran säveltämä ja sanoittama sota-ajan iskelmä Syvärin rannoilta.

Levyn toinen osa keskittyy sotavuosien säveliin, kuten George de Godzinskyn upeaan Mustalaistangoon. Mukana on myös Arvo Koskimaan säveltämä En unhoita sinua, joka on vuodelta 1942 ja esitetään nyt ensimmäistä kertaa. Sotavuosilta peräisin ovat myös Runar Sandvikin sävelmät Reserviläisvalssi ja Pieni muistojen ravintola, jotka ovat nyt ensi kertaa levyllä.

Levyn päättää matka 1950-luvulle kahdella helmellä: Kun yö saapuu Pariisiin (Le Grisbi) ja Kultaisen metsän laulu (I Remember the Cornfields). Näissä sävelmissä kuullaan tyylikäs tenorisaksofonisoolo director musices Matti Prepulalta.

Seminola-orkesteri tarjoaa kuulijoilleen unohtumattomia hetkiä vanhan ajan iskelmien parissa. Levy on kuin aarrearkku, pakattuna alkuperäispakkaukseen – nauti vintage-musiikin lumosta!

Tuotetunnus (SKU): SOINTU 6017 Osastot: , GTIN: 6420032601428

Kuvaus

1. Pustan kuutamossa, foxtrot – 3:02
säv. Valto Tynnilä, sov. Eero Lindroos san. M. Tikka
2. Katkenneet kielet, valssi  – 4:15
(Oborvannyje struny)
säv. P. Gapon, san. Aarne Salonen, sov. Eero Lindroos
3. Tukkipoika, jenkka (Saksanpolkka)  – 2:30
säv. Viljo Vesterinen, sov. Eero Lindroos
4. Pariisin öitä, tango (En natt i Paris)  – 3:01
Raymond – Paupier, san. Usko Kemppi,
sov. Risto Uusimaa
5. Siperia, foxtrot – 2:52
säv. Karl Ruster, san. Erkki Uotila, sov. Seminola
6. Tilda ja minä, valssi – 3:44
säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen, sov. Eero Lindroos
7. Mustalaistango – 3:48
säv. ja sov. George de Godzinsky san. M. Tikka
8. Natascha, slowfoxtrot – 4:32
(Natascha – Es summit ein Lied der Samowar)
säv. Margulies – Holms sov. Franz Stolzenwald, suom. san. Rainer Viitala
9. Reserviläisvalssi – 3:47
säv, san. ja sov. Runar Sandvik
10. Pieni muistojen ravintola, tango – 3:12
säv, san. ja sov. Runar Sandvik
11. En unhoita sinua, slowfox – 4:54
säv. Arvo Koskimaa, san. Kauko Käyhkö, sov. Alvar Kosunen
12. Syvärin rannoilta, valssi – 2:37
säv. ja san. Olavi Virta, sov. Seminola
13. Syksyisiä muistoja, tango – 3:28
säv. tuntematon sov. Seminola
14. Kun yö saapuu Pariisiin, slowfox – 4:22
(Le Grispi)
säv. Jean Wiener, san. Kullervo, sov. Heinz Giez
15. Kultaisen metsän laulu, slowfox – 4:30
(I Remember the Cornfields)
Ralton – Mayne, sov. Jimmy Lally, suom. san. M. Tikka

©1-3, 7, 9-13 Manus, 4, 8, 14-15 NCB, 5-6 Warner
ISRC: FIS2O2300001-15

 

SEMINOLA-ORKESTERI:
Solistit: Markku Huhtala, laulu (raidat 1-2, 4-11, 14-15). Kimmo Kivivuori, viulu (raita 7), Marko Tikka, harmonikka (raita 3), Mikko Uusitalo, harmonikka (raita 13)
Muusikot: Risto Aarni (trI), Mikko Toijala (trII), Ilona Heinonen (trb), Mikko Vanhasalo (asI), Matti Prepula (tsII), Markku Viitala (asIII), Kimmo Kivivuori (vlnI), Juha Arppola (vlnII), Erkki Kakko (vlnIII), Marko Tikka (accI), Mikko Uusitalo (accII), Markku Prepula (xyl), Reijo Repa Rantanen (drs), Ralf Store (guit, bnj), Pertti Aaltonen (bass), Maila Böhm (piano)

Äänitetty Kangasalan Pirtissä 12.–13.6.2023
Äänitys, editointi ja miksaus: Robi de Godzinsky
Miksauksen suunnittelu: Markku Huhtala, Kimmo Kivivuori, Ralf Store, Marko Tikka
Masterointi: Sound Team Godzinsky
stereo/ambisonic surround

Kannen teksti: Marko Tikka
Valokuvat: Ralf Store, Toivo Tammisen valokuvakokoelma ja Marko Tikka

Tuottaja: Pirkamaan vanhan tanssimusiikin ystävät ry 2013
http://www.myspace.com/seminolaorkesteri

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)