Reino Kotaviita – Amurin rannat (CD)

17,00  sis. alv.

(FFCD 1021)
Baritonilaulaja trumpetisti Reino Kotaviidan monipuolinen levy, joka sisältää laulelmaa, iskelmää & jazzia. Levyltä löytyvät  mm. Chydeniuksen ”Amurin Rannat”, Pethmanin ”Mutka” ja Matti Puurtisen sävetämiä lauluja Myrskyluodon Maijasta. Levyvieraina esiintyvät Anneli Saaristo, Laulu- ja soitinyhtye Uudet Tuulet sekä Sammon laulajat.

Tämä levy tutustuttaa sinut, hyvä musiikinkuuntelija, monipuoliseen muusikkoon, Reino Kotaviitaan. Hänen uransa on käynyt armeijan soitto-oppilaskoulun jälkeen Laivaston soittokuntaan ja sieltä Lahden- ja Tampereen kaupunginorkestereiden kautta Turun kaupunginorkesteriin, jossa trumpetin-sukuiset vaskisoittimet soivat yli kolme vuosikymmentä.
Jo Lahdessa oloaikanaan hän harrasti aktiivisesti myös ns. kevyempää musiikkia. Suositussa Valto Nikulaisen yhtyeessä tuli Suomenmaa tutuksi keikka-auton penkistä käsin. Laulupuoli taitaa olla perinnöllistä, sillä suvussa sitä harrastetaan oikein vakavissaan. Reinokin oikein oopperatasolle asti.
Turussa Reino Kotaviita yhdisti työn ja harrastuksen, eli soittoa ja laulua. Yksin, orkestereissa, kuoroissa, kirkoissa, Skandinaviassa, Euroopassa, Amerikassa, jopa Australiassa.
Turkulainen Kalevi Rothbergin orkesteri eri kokoonpanoissaan on ollut vahva kiintokohde Reinon kevyemmän musiikin kentässä ja olihan siinä silloin laulusolistina Anneli Saaristo, tämän ajan suosituimpia laulajattariamme. Ei ihme, että Reino halusi levylleen Annelin vierailijaksi ja sävellyksen Kalevilta.
Åbo Akademin kuorojen kanssa on tehty monet ikimuistoiset konserttimatkat.
Turun Oopperayhdistys ja -kuoro on tullut läheiseksi Reinolle yli kymmenen lauletun oopperaroolin ja kuoromestarin toimen ansiosta. Nytkin Sammon Laulajat, sekä laulu- ja soitinyhtye Uudet Tuulet kulkevat ja kehittyvät Reinon ohjauksessa.

Tuottaja Ari Hakulinen Turun Tähtituotanto OY

 

Kiitämme turkulaisia studioita yhteistyöstä

Turun Musiikkihovi OY Risto Pahlama. Riverside Studio OY Kim Engblom

Barker Studio KY Heikki Merenkylä. Maarian kirkko Hannu Ilola A M S Musiikki

 

Tuotetunnus (SKU): FFCD 1021 Osastot: , , , , GTIN: 6420032102123

Kuvaus

1. Pelto FIFFR9800076
Säv .Jan Frenckel San. Sauvo Puhtila Sov. Matti Puurtinen

2. Boaco FIFFR9800077
Säv./ Sov. Matti Puurtinen © MatArt Music Oy

3. Rakkauslaulu FIFFR9800078
Säv. / Sov. Matti Puurtinen San. Jussi Helminen © Polarvox Music Publishing

4. Maijan ja Jannen häävalssi FIFFR9800079
Säv. / Sov. Matti Puurtinen San. Jussi Helminen © Polarvox Music Publishing

5. Jannen juomalaulu FIFFR9800080
Säv. / Sov. Matti Puurtinen San. Jussi Helminen © Polarvox Music Publishing

6. Balladi Turun linnasta FIFFR9800081
Säv. / Sov. Kalevi Rothberg

7. Amurin rannat FIFFR9800082
Säv. K. Chydenius San. P. Saisio/ A. Hakulinen Sov. B Karlsson

8. Mutka FIFFR9800083
Säv. / Sov .Esa Pethman San.Unto Kupiainen

9. Säkkijärven polkka FIFFR9800084
Trad. Sov. Matti Puurtinen

10. It hurst to say goodbye FIFFR9800085
Säv.Jack Gold Sov. Matti Puurtinen © Warner Music Finland

11. Laura FIFFR9800086
Säv. David Raksin Sov. Kapi Saarnio © Warner Music Finland

12. Elegia FIFFR9800087
Säv. Rolf Wallin © Frost Music

Levyn solistit:
Reino Kotaviita laulu ( 1,3,4,5,7,8, ) trumpetti ( 6,9,10,12 ) flyygelitorvi ( 2,11 ) Anneli Saaristo laulu ( 3,4 ) Sammon Laulajat ( 6,7 ) Uudet Tuulet ( 8,11 )

Matti Puurtisen musiikkimaailma ( 1,2,3,4,5,9,10, )

Muusikot:
Kalevi Rothberg koskettimet ( 6 ) Esa Pethman sax/ huilu ( 8,11 ) Ari Hakulinen basso / hanuri ( 6,7,8,9,11 ) Bert Karlsson kitara / mandoliini ( 6,7 ) Pauli Rukakoski rummut ( 6 ) Taito Perunka klarinetti ( 7 ) Harri Lindström kitara ( 8,11 ) Mauri Liponkoski rummut ( 8,11) Ilppo Ainola piano ( 8,11 ) Hannu Ilola urut ( 12 )

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)