Kari Piironen – S/S Leppävirta-valssi (CD-single) LOPPUUNMYYTY!

12,40  sis. alv.

(FFCD 1067)

Loppuunmyyty!

S/S Leppävirta on suomalainen Leppävirran Höyrylaiva Oy:n omistama sisävesimatkustajaliikenteeseen tarkoitettu höyryalus. Alus on rakennettu Varkaudessa vuonna 1904. Liikemies Tuomo Salonen perheineen osti matkustajahöyrylaivan Leppävirran kunnalta vuonna 2005. Vaikka laiva oli yli sadan vuoden ikäinen, sen entisöinnille ja purjehduskuntoon saattamiselle ei ollut esteitä, sillä höyrykone ja -kattila olivat kelvollisessa kunnossa. Entisöinti sai lisää vauhtia, kun varkautelaissyntyinen Turun Tähtituotanto Oy:n Ari Hakulinen tiedusteli mahdollisuutta vuokrata laiva oopperalaulaja Matti Salmisen Saimaan-kiertueelle kesälle 2009. Laiva valmistui juuri sopivasti ja Salminen seurueineen viihdytti tanssikansaa Soisalon-saaren ympäristössä Savonlinnan ja Kuopion välillä suurella menestyksellä.

S/S Leppävirta-valssin säveltäjä ja sanoittaja Matti Kuronen kertoo kappaleesta: ”Laulun teksti on omakohtainen, sillä 1960- luvulla matkustettiin höyrylaivalla mummolaan Tuusniemen Laukansaloon. Sisävesihöyrylaivat ovat aina kiehtoneet, ja Tuomo Salosen S/S Leppävirta-projekti sekä Salmisen Saimaa-kiertue onkin inspiroinut minua suuresti tehdessäni tämän valssin”. Kappaleen laulajaksi onnistuttiin saamaan vuoden 1988 tangokuningas, upeaääninen Kari Piironen.

Julkaisija Turun Tähtituotanto Oy / Ari Hakulinen

Lisätietoja ja kuvia aluksesta: www.ss-leppavirta.fi

 

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): FFCD 1067 Osastot: , , GTIN: 6420032106725

Kuvaus

S/S Leppävirta-valssi (3:37)
sävellys ja sanoitus Matti Kuronen, sovitus Antti Hyvärinen

Kari Piironen ja Sointu-yhtye:
Kari Piironen laulu, Juha-Pekka Vikman viulu, Kari Lindqvist haitari, Ilpo Murtojärvi kitara, Antti Hyvärinen koskettimet, Ari Hakulinen kontrabasso, Miri Miettinen rummut.

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)