Ale!

The Original Hardway – How to Play the Blues (CD)

Original price was: 17,00 €.Current price is: 5,00 €. sis. alv.

(FFCD 2014)
Vanhan koulukunnan rhythm and blues ja blues rock ovat vaikein musiikkityyli uusien kappaleiden tekemisen ja levyttämisen kannalta. Vanhaa ei ole järkeä kopioida, mutta reseptistä ei voi kovin paljon poiketakaan, jos mielii pysyä genressä. Yleensä toimivinta on ollut korostaa musiikin rullaavuutta (kuten Fabulous Thunderbirds), maanisuutta (Doctor Feelgood) tai röyhkeyttä (alkuaikojen Rolling Stones).

Paikallisen The Original Hardwayn debyytillä kaikkea edellä mainittua hipaistaan, mutta ei kunnolla kahmaista. Maltillisuus jättää kokonaisuuden hiukan latteaksi. Toisaalta pitäytyminen perusasioissa tuo soittoon ja soundiin sympaattista naivismia ja luontevuutta.
Vahvuudeksi kääntyy myös Raimo Virtasen honottava laulumaneeri. Iän tuoman vakuuttavuuden voimalla se välttää teennäisyyden. Donald Wrightin notkea bassottelukin piristää palettia.

Levyn tärkeimmät tukipilarit ovat silti hyvät omat biisit. Varsinkin määrätietoinen Six Bullets ja keskiolut-shuffle Born to This Barstool kiskovat suupieliä ylöspäin.

Jussi Helle, Turun Sanomat 26.11.2014

Tuotetunnus (SKU): FFCD 2014 Osastot: , , , GTIN: 6420032201529

Kuvaus

1. Six Bullets Raimo Virtanen 4:03
2. How to Play the Blues Raimo Virtanen 2:54
3. Born to This Barstool Raimo Virtanen, and Ilkka Heila 3:16
4. Heart Keeps a Rollin Raimo Virtanen 3:29
5. Youre Quite Right Raimo Virtanen 4:19
6. Nice Stuff Raimo Virtanen 4:54
7. Dont Piss on My Grave Raimo Virtanen 2:58
8. Warm Warm Pussy Raimo Virtanen 3:31
9. Aint No Sunshine Bill Withers 3:02
10. Why Are People Like That Bobby Charles 3:15
11. Route 66 or My Way Raimo Virtanen 4:52
12. Crossroads Robert Johnson 4:07

Arrangements by The Original Hardway

Musicians:
Raimo Virtanen vocals and guitar
Sami Tammioja guitar and backing vocals
Kimmo Lilja drums and percussion
Donald Wright bass guitar

Produced by Sami Tammioja and Jouni Pusa

Recorded and mixed at Vintage Sound in summer 2014 by Jouni Pusa
Mastered by Jouni Pusa at Vintage Sound
Cover photo Public domain CC0
Band photos Philippa Wright
Cover desing Dante Sebastian

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)