Wiola Talvikki – Jazzvokalismia 1956-1960 (CD)

17,00 

(AMCD 1055)
Tämä upea levy täydentää Artie Musicin hienoimpien tulkitsijoiden trilogian, josta aiemmin on julkaistu Sinikka Oksasen (AMCD 1015) ja Helena Siltalan (AMCD 1032) levyt. Wiola Talvikki (nykyisin Wiola Talvi) eli Viola Talvikki Nikkanen (s. 6.12.1934) kuuluu ehdottomasti suomalaisen jazzlaulun eliittiin. Hän aloitti uransa suoraan huipulta, 50-luvun parhaimmistoon kuuluvassa Onni Gideonin orkesterissa, Toivo Kärjen suosittelemana. 1960-luvun alussa Wiola muutti Lontooseen ja esiintyi mm. Tom Jonesin kiertueella, Ted Heathin big bandin solistina, Stork Clubilla, Pariisin Olympia-teatterissa sekä useissa televisio-ohjelmissa. 80-luvulla Wiolan kotipaikaksi vaihtui USA:n Boston ja hän jatkoi esiintymisiä aina Kaukoidästä Afrikkaan. Tällä levyllä olevat Wiola Talvikin levytykset on restauroinut Timo Wuori. Hän on myös kirjoittanut levyn kansivihkon, joka avaa tarkemmin musikaalisesti lahjakkaan ja työmoraaliltaan tinkimättömän Wiola Talvikin elämän ja uran käännekohtia.

Wiola Talvikki on nyt myös Suomen Jazzlegenda 2020! Musiikkiarkiston hallitus on 17.11.2020 päättänyt myöntää Suomen Jazzlegenda -palkinnon nro 36 laulajatar Wiola Talvikille. Musiikkiarkiston tiedotteessa todetaan, että Wiola Talvikki on suomalaisen jazzlaulun edelläkävijöitä. 1950-luvun loppupuolella häntä pidettiin monien aikalaiskriitikkojen mielestä Suomen parhaana jazzlaulajattarena. Pitkän kansainvälisen uransa aikana Wiola on esiintynyt ympäri maailmaa ja työskennellyt monien nimiartistien kanssa, mm. Tom Jonesin kiertueella. Suomessa hän levytti viimeksi vuonna 1989 täkäläisten eturivin muusikoiden kanssa.

Tuotetunnus (SKU): AMCD 1036-1 Osastot: , , GTIN: 6420617850548

Kuvaus

1. Lullaby Of Birdland, foxtrot
(sävel George Shearingl, sanat Sauvo Puhtila,
sovitus Matti Viljanen),
WIOLA TALVIKKI ja Erik Lindströmin yhtye
(21.2.1956) DECCA SD 5350

2. Armaani sä silloin oisit (I want to be your baby), foxtrot
(sävel Jon Hendricks, sanat Reino Helismaa,
sovitus Matti Viljanen)
WIOLA TALVIKKI ja Erik Lindströmin yhtye
(21.2.1956) DECCA SD 5350

3. Mambo Bacan, mambo
(sävel Ramon Vatro, sanat Sauvo Puhtila,
sovitus Matti Viljanen)
WIOLA TALVIKKI ja Decca-orkesteri, johtaa Matti Viljanen
(15.3.1956) DECCA SD 5354

4. Malaguena, beguine
(sävel Ernesto Lecuona, sanat Kari Tuomisaari,
sovitus Matti Viljanen)
WIOLA TALVIKKI ja Decca-orkesteri, johtaa Matti Viljanen
(23.3.1956) DECCA SD 5356

5. Kun tuuli huokaa (The Breeze And I), beguine
(sävel Ernesto Lecuona, sanat Tapio Lahtinen,
sovitus Matti Viljanen)
WIOLA TALVIKKI ja Deccaorkesteri, johtaa Matti Viljanen
(23.3.1956) RDECCA SD 5356

6. Let Me Go, Lover!, valssi
(sävel Jenny Lou Carson, sanat Fred Wise, Kathleen Twomey
ja Ben Weisman, sovitus Ossi Malinen?)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(6.11.1956), radionauha ARK-8058-0, DIG-483827-0

Kokoonpano 6–8: Ossi Malinen fl, ts, arr.,
Teuvo Suojärvi p, acc, Herbert Katz g,
Onni Gideon (Tervonen) b, hawg, Wille Katz dr

7. Careless Lips, tango
(sävel Don Raye, sanat Rene Roulette, sovitus Ossi Malinen?)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(6.11.1956), radionauha ARK-8058-0, DIG-483827-0

8. I’ve Got My Love To Keep Me Warm, foxtrot
(sävel Don Raye, sanat Rene Roulette, sovitus Ossi Malinen?)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(6.11.1956), radionauha ARK-8058-0, DIG-483827-0

9. I’ve Got You Under My Skin, foxtrot
(sävel
ja sanat Cole Porter)
WIOLA TALVIKKI ja Radion tanssiorkesteri
Haminassa (17.10.1957)
radionauha AST-8027-0, DIG-568653-0

Kokoonpano 9–10: Leo Kähkönen, Göran Ödner as;
Ossi Malinen, Joel Lahti ts; Unto Haapa-Aho bs:
Ossi Runne, Pauli Granfelt, Seppo Pihlajamaa, Eino Virtanen tp;
Olavi Lampinen, Gustav Lackman tb;
Erkki Melakoski p; Olli Häme b; Erkki Valaste dr

10. Green Door, foxtrot
(sävel Bob ”Hutch” Davie, sanat Marvin Moore)
WIOLA TALVIKKI ja Radion tanssiorkesteri
Haminassa (17.10.1957)
radionauha AST-8027-0, DIG-568653-0

11. Kuolleet lehdet (Les Feuilles Mortes), foxtrot
(sävel Joseph Kosma, sanat Tapio Lahtinen,
sovitus Ossi Malinen?)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(28.10.1958), Syksyn lehtiä -tv-ohjelman musiikkinauha
AST-8361-0, DIG-1060328-0

Kokoonpano: Ossi Malinen org?, Teuvo Suojärvi p,
Herbert Katz g, Onni Gideon (Tervonen) b,
Wille Katz dr

12. You Go To My Head, foxtrot
(sävel J. Fred Coots, sanat Haven Gillespie, sovitus Matti Viljanen)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin orkesteri
(18.2.1959) PARLOPHONE PAR EP 408

13. Love Is Here To Stay, foxtrot
(sävel George Gershwin, sanat Ira Gershwin, sovitus Ossi Malinen?)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(4.4.1959) PARLOPHONE PAR EP 408

14. Amado Mio, beguine
(sävel ja sanat Allan Roberts – Doris Fisher,
suomalaiset sanat K. Kaartamo, sovitus John Sandman)
WIOLA TALVIKKI, JOKERIT (=Juhani Kaartamo, Nisse Lindqvist,
Pentti Flinkman, John Sandman) ja Onni Gideonin orkesteri
(1959) PARLOPHONE PAR 901

15. Luokseni jääthän (Love Me Forever), beguine
(sävel Gary Lynes, sanat Reino Helismaa– K. Kaartamo)
WIOLA TALVIKKI, JOKERIT ja Onni Gideonin orkesteri
(1959) PARLOPHONE PAR 901

16. Muistatko? (Erinnerst du dich), foxtrot
(sävel Wilhelm Mayer, sanat Mauno Maunola,
sovitus Ossi Malinen)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin studio-orkesteri
(18.2.1959). PARLOPHONE PAR 903

17. Hän nyt jo toisen orjaksensa saa
(Tonight
he’s out to break another heart), slowfox
(sävel ja sanat Jack Fine–Maxwell Wolfson–Edward White,
suomalaiset sanat Wiola Talvikki, sovitus Pentti Lasanen)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin studio-orkesteri
(18.2.1959) PARLOPHONE PAR 903

18. Syömmessäin rakkaus on (With all my heart), beguine
(sävel Peter de Angelis, sanat Tapio Lahtinen,
sovitus Osmo Lindeman)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(1959) PARLOPHONE PAR EP 401

19. Maria Dolores, beguine
(sävel Fernando García Morcillo, sanat Sauvo Puhtila,
sovitus Ossi Malinen)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(1959) PARLOPHONE PAR EP 402

20. Love For Sale, foxtrot
(sävel ja sanat Cole Porter)
WIOLA TALVIKKI ja Onni Gideonin yhtye
(1959) FINNLEVY FL 2605

Kokoonpano: Teuvo Suojärvi p, Herbert Katz g,
Onni Gideon (Tervonen) b, Kalevi Hänninen dr

21. Ei koskaan sunnuntaina (Ta Pediá tou Pireá)
(Never on Sunday), foxtrot
(sävel Manos Hatzidakis, sanat Sauvo Puhtila)
WIOLA TALVIKKI ja studio-orkesteri
(1960) MANHATTAN MAN 51

22. Damaskon yössä, foxtrot
(kansansävel, sanat Wiola Talvikki, sovitus Arthur Fuhrman)
WIOLA TALVIKKI ja studio-orkesteri
(1960) MANHATTAN MAN 51
Adnan Mouhapek (sitrasoitin: kanun)

Lisätiedot

Paino 0,108 kg (kilogramma)
Mitat 12,6 × 14,3 × 1,1 cm (senttimetri)